Onko Nodeassa tiedossa tuuletusta?

Vang Jensen ja Nordea 20190905

Tuntematta asioiden taustoja ja varsinaisia vaikutuksia nousee mieleen pari mielikuvaa:
1)Pois lähtevä Casper vn Koskull on tyyliltään  sivistyneen  herrasmiesmäinen.
2)Uusi johtaja Frank Vang Jensen vaikuttaa erilaiselta.

Kauppalehden uutisen tekstit voi antaa osviitta siitä, mitä tulemaan pitää.

”Nordeassa on tällä hetkellä hyödyntämätöntä potentiaalia. Meidän on kasvatettava tuottoja ja parannettava kustannustehokkuutta nopeasti ja jatkuvasti. Asiakkaiden kokemusta Nordeasta on parannettava edelleen. Olen vakuuttunut, että konsernin johtoryhmän ja sitoutuneiden työntekijöidemme avulla saamme hyödynnettyä kaiken Nordean potentiaalin”, Vang-Jensen sanoo tiedotteessa.
Väistyvä konsernijohtaja Casper von Koskull jatkaa pankissa vuoteen 2020, jotta konsernijohtajan vaihdoksesta tulee mahdollisimman sujuva.
”Olen tuntenut Frank Vang-Jensenin vuodesta 2017 ja työskennellyt hänen kanssaan tiiviisti. Olen vakuuttunut, että hallitus on tehnyt oikean valinnan ja että Frank Vang-Jensen saa vietyä Nordeaa eteenpäin ammatillisella osaamisellaan ja henkilökohtaisilla taidoillaan”, von Koskull sanoo.

Ja hyvä kysymys kuuluu: Miksi tavalliset asiakkaat haluavat roikkua Nordeassa, vaikka meillä on suomalisia  säästö- ja osuuspankkeja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa