Naantalissakin pitää olla ainakin vähän huolissaan

Loppiasipanoraama Hyvää alkanutta vuotta 20200106

Tänään maailma näyttää erilaiselta kuin kuvassa loppiaisen auringossa. Eli eiliseen juttuun viitaten saanee siinä esitetyille näkemyksille vahvistusta, eli jostakin tosi-muutoksesta on kysymys.

Mitä sitten kotikylämme Naantali  muutoin jaksaa?

Aloitettaan uusista talousluvista, joissa näkyy tehdyt verojärjestelmä muutokset.

Verotulot Naantali yhteensä 90,778 M€ eli 3 miljoonaa alle talousarvion (93, 828 M€ ) ja 0, 778 M€ yli marraskuussa valtuustossa tarkistetun luvun.
Kunnallisvero 74,045 ( -0,1%) , yhteisövero 9,946 (+12,5 %) ja kiinteistövero 6,786 (+ 2,8% ) M€ ,muutokset vuoteen 2018 verrattuna.
Nythän talousarviossa 2020 on luku 94,745M€ eli nousua 2019 alkuperäiseen talousarvioon alle miljoonan. Tason saavuttamista auttaa verojärjestelmä osin yhtäältä ja toisaalta yhteisövero kehittyneen hyvin, kiitos erityisesti Nesteen ja TSE:n Kunnallisvero sen sijaan ei näytä lupaavalta esimerkiksi verrattaessa omaa -Naantalin negatiivista kasvua  – 0,1 prosenttia  Kaarinan + 4,1 ja Liedon 5,9 prosentin nousuun.
Kustannuspuolella on paineita, jos julkisella puolella henkilöstökustannukset nousevat yleisesti, kun  sen lisäksi tiedämme, että Naantalin oma kasvu näyttää olevan kuntien kärkipäässä jo nyt. Joten taitaa olla niin niin, että auvoisa euforia voi häiriintyä alkavalla vuodella.

Saaristokunta on kova paikka

Tästä sitten tullaankin toiseen paljon pinnalla olleeseen kysymykseen eli Naantali saaristokunta statuksesta. Turun Sanomissa on jatkettu asian käsittelyä eikä jutuissa ole paljoakaan painoa ole pantu Vilhelm Junnilan vastineille. Näille sivuille on tullut vihaista postia eli asia ei pöydältä poistu.

Siksi olisikin välttämätöntä selvittää tätä asetelmaa perusteellisemmin.
Nimittäin kuten tällä palstalla on kerrottu, että saaristokuntien Rymättylän, Merimaskun ja Velkuan liittymisestä on aiheutunut Naantalille merkittäviä lisäkustannuksia. Sormiharjoitus viittaa siihen että kustannukset ovat runsaan liittyneissä asuvien 4.000 asukkaan osalta 3- 4 M€ euroa keskimääräistä naantalilaisen aiheuttamaa suuremmat ja saaristoväestön maksamat verot ehkä saman verran alle keskimääräisen naantalilaisen maksamiin, niin että Naantalin rasitus saaristosta on 6-8 M€ vuodessa eli 11 vuoden aikana on rasitus Naantalille ollut 70 – 80 M€. Koska luvut ovat viitteelliset, pitää ne laskea pikaisesti tarkemmin. Esitettävillä luvuilla voisi olla pieniä mahdollisuuksia menestyä edunvalvonnassa.
Pelkät puheet  eivät pure eikä menestyksestään ylpeilevälle  Naantalille   köyhänapua taida herua.

Tämä selvityksenteko- ja edunvalvontaapallo on nyt   keskusta taustaiseen kaupunginjohtajamme  Jouni Mutasen sylissä.

8.1.2020

2 vastausta artikkeliin

  1. Alkaa epäilyttää, että sosialidemokraateilla ja Turun Sanomien toimittajalla on ollut kuuma linja käytössä tämän valeuutisen rakentamisessa. Ei ole ollut mitään äänestyksiä mistä meitä syytetään. Haluatte pitää asiaa lämpimänä, jotta sillä voisi vahingoittaa minua. Naantalin saaristokuntaasemasta päättää valtioneuvosto eli hallitus eli SDP. Kahdella 17 jäseniseen neuvottelukuntaan kuuluvalla opposition kansanedustajalla ei ole sellaista valtaa, että voisi yhtäkkiä antaa miljoonia euroja jollekin tietylle kaupungille. Koska Naantali ei ole saaristokuntamiljoonia koskaan saanut olemme muuttamassa saaristokunnan kriteerejä, joilla tuki jaetaan. Tämä positiivinen asia on teidän toimestanne väännetty negatiiviseksi. Eikö teitä hävetä?

  2. Nyt Vilhelm hyvä olet hakoteillä ja haukut väärää puuta.
    Me olemme Turun Sanomien printistä ja verkkosivuilta jutut nähneet. Sellainen salaliitto. Palstalla on informoitu vastineestasi. Korrektia. Niin, että vanha totuus taitaa toimia: ”Ottakaa varas kiinni huutaa varas” eli analogisesti, jos on itse valmis levittämään epämääräisi niin epäilee jopa maakuntalehden tai meidän toimivan samalla tavalla. Ei kuulu tapoihimme eikä sekään, että yrittäisimme vahingoittaa kilpailijoitamme. Kyllä te ihan itse hoidatte homman.
    Pyydän, että lukisit jutun loppu ja miettisit siinä sanottua. Näkemyksemme on, että asialliset argumentit ovat parhaat. Totuudella voi saada pysyvää aikaan. Siksi selvitykset ja toimenpiteet ovat tarpeellisia. Asiallisesti hommat hoidetaan yhteistyössä eikä kannata sankarin viittaa pukea ennen aikojaan eikä myöskään pidä pistää muiden päälle säkkiä, jolle tuhkaa ripotellaan heti kättelyssä.
    Tämä on hankala projekti siksi, että Naantali joutuu saaristo-osien kustannutuksia maksamaan, saamatta kompensaatiota, joka olisi oikein ja kohtuulista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa