Naantalin valtuusto yllätettiin: Naantalin Teatteri puretaan

Teatteritalo vanha seurakuntatalo 20190909

Naantalin valtuustolla on tapana edetä reippaasti. Siinä on sekä hyvää että huonoa.

Hyvänä voi pitää sitä, että eivät turhat puheet maailmaa paremmaksi tee, mutta huonoa on se, että asukkaiden valitsemat edustajat eivät perustele julkisesti päätöksiä yhtäältä ja toisaalta näin ei myöskään  edustuksellinen kansan ääni kanna nykyisin liian paljosta päättävien virkamiesten korviin.

Taktiikkaakin voi olla ja tarkoituksellista johdatusta.
Nyt valtuustossa oli esillä talouden puolivuotiskatsaus, joka käytännössä oli kaupunginjohtajan monologi koskien verotusjärjestelmän  muutoksia, joilla on vaikutusta verokertymään, sivulauseessa tuli kerrottua, että henkilöstömenotkin  ovat reippaassa nousussa alkuvuodessa yli viisi (5) prosenttia. Se lukema on moninkertainen ykkösen nurkilla pyörivään inflaatioon verrattuna. Taitaa Naantalilla taas käydä niin, että hassataan hyvät pohjat, kun ei muisteta kurissa pitää muita kuin sotepuolen henkilökunnan määrää.

Mirva Maine, vihr toivoi aloitteessaan lastenlääkäri terveyskeskukseen, mutta valtuutetuille näytti olleen toisen aloitteen sisältö yllätys.   Turun Sanomat uutisoi:

Naantalin teatterille äkkilähtö puskista

Asia tuli selväksi Mikko Rönnholmin tekemän sd-ryhmän  aloitteen perusteluosassa:
”Hämmästys  on  suuri, koska päätöstä ei löydy mistään”, kertoi Mikko Rönnholm, jonka aloite kokonaisuudessaan on blogi-sivuilla.

Kokeneet luottamushenkilöt pitävät Naantalin käytäntöä suorastaan salamyhkäisenä ehkäpä laittomanankin, kun suuria linjapäätöksiä tehdään vain suusannallisen informaation varassa ja vieläpä niin, ettei niistä kirjata edes asianimikettä konsernijaoston pöytäkirjaan.

 

10.9.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa