NAANTALI ON HYVÄ PAIKKA

ITSENÄISYYSPÄIVÄ 2019 jpg

Naantali on hyvä paikka.
Siitä ei jäänyt epäselvyyttä. Jan Lindström, kok kertoi mielenkiintoista äitinsä karjalaisista taustoistaan. Tarina vaihtui kuitenkin tilannekatsauksesta – de ju vu- tämän on ennen kuultu – hallituksen puheenjohtajan valtuustopuheissa.

Tampereelta Turkuun muuttanut professori Mika Hannula oli onnellinen uus-naantalilainen.
Kaikki hyvin kaupungissa, oli mukavaa kuultavaa .
Erityisesti lämmitti into, jolla hän puhui Turun lopultakin vauhtiin saadusta diplomi-insinöörikoulutuksen merkityksestä. Vieraan maan profeettaa kuunnellaan enemmän kuin paikallisia asialla olleita, tuli kuulijan mieleen.

Maininta, että Annikka Saarikko, kesk. kesällä myönsi oikeuden koulutukseen Turun Yliopistolle ei ollut todistajalausunto. Se oli totta, mutta oleellisin jäi kertomatta: Päätös oli Antti Rinteen, sd hallituksen Saarikon eikä edellisen DI Juha Sipilän, kesk. hallituksen. Sen hallituksen opetusministerin Sanni Grahn -Laasosen, kok leikkauslistalle ei ymmärrystä aiheeseen löytynyt.

Naantalin Laulajat poikkesivat perinteestä uusilla sovituksilla. Se oli rohkea teko.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkit osuivat Sd-valtuutetuille Kaisa Sipposelle ja Juha Takaselle.

Hieno juttu, nimittäin yhdistelmä, jossa palakitaan pitkää julkisen puolen ammattiyhdistykokemusta ja yksityisen puolen kaupallista uraa tekevää kertoo sosialidemokratian monipuolisesta profiilista.

8.12.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa