”Kyllä”, sanoo Tomi: Muumit ovat turvallisia kavereita

Ehtiikö matkailuyrittäjä pelastua HS 20200711

HS:n kesäsarjassa esitellään Suomen kesän mahdollisuuksia. Olematta nurkkapatrioottinen  voi sanoa, että Muumimaailma sai oikeudenmukaisen osuuden ja Tomi Lohikoski oivalsi sen on kysymys ihmisten luottamuksen voittamisesta.

TAVALLISENA kesänä Muumimaailman asiakkaista yli viidesosa olisi ulkomaalaisia – pääasiassa ruotsalaisia, venäläisiä ja japanilaisia. Nyt heitä ei näy.

”Kesäkuussa kävijöitä oli vajaa 70 prosenttia vähemmän kuin tavallisena kesänä”, kertoo Muumimaailman toimitusjohtaja Tomi Lohikoski.
Käsienpesumahdollisuuksia on lisätty ja käsien desinfiointipisteitä on eri puolilla puistoa. Kävijämääriä on tänä kesänä rajoitettu ja lippuja myydään vain ennakkoon.
”Kysyntä  on suhteessa normaaliin niin pieni, ettei ole ollut vaaraa, että raja tulisi täyteen. Toiset ihmiset ovat olleet huolissaan siitä, mahtuuko varmasti joukkoon ja toinen puoli siitä, onko kävijämääriä varmasti rajoitettu. Molemmille voi sanoa kyllä”, Lohikoski sanoo.

Juuri näin pitää kertoa tämän kesän tarinaa. Muumimaailma hoitaa vastuullisuutta hienosti. Naantali sai asiallista ja  myönteistä julkisuutta,

Kiitos siitä Tomi ja muumit!

11.7.2020

1 Vastaus artikkeliin

  1. Vastuulliset Kailon ahmijat.
    Odotapa sitä hetkeä, kiitollisuuden tovia, kun Tomi ilmoittaa pakkaavansa
    tynnyrinsä ja muuttavansa Muumeineen muille maille . Eivätkä näille mutaisille
    ilmaisille saaren reunuksille jääne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa