Luottamus ei puhumalla palaa

Tietojen pimitys Nerg HS 20190412JPG

VALTIOVARAINMINISTERIÖN virkamiesten ja eduskunnan välille on syntynyt poikkeuksellinen luottamuspula.
HS:n haastattelemien eduskunnan virkamiesten mukaan ministeriö pimitti maakunta- ja sote-uudistuksen ratkaisevilla hetkillä eduskunnalta olennaisia tietoja. Kertomatta jääneet tiedot olisivat voineet johtaa lainmuutoksiin, jotka olisivat estäneet uudistuksen toteutumisen aikataulussa.
Lopulta sote-uudistus kaatui, koska pääministeri Juha Sipilä (kesk) erosi.
HS:n näkemissä sähköpostiviesteissä valtiovarainministeriön virkamiehet pohtivat, huomaako eduskunta lakiesitykseen jääneitä puutteita, joissa on kyse sadoista miljoonista euroista.

Entinen hallitus kehuu, muttei ota vastuuta. Häpeällisintä on, että ilmeisesti likaisimmat  hommat on jätetty virkamiehille, kuten HS.n artikkelin vastaan sanomattomasti kertoo.

Sotesta, josta ylläkin kerrotaan oli kärkihanke. Nyt yritetään hämärtää ja olla kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Ja kaiken takana on kaiken aikaa tiedossa ollut lehmänkauppa. Ja tämä nykyinen sotku  ja sekaannus ja epäselvyys johtuu edellisen hallituksen ämmän käännöksistä.
Lainataan HS:n talouden ja politiikan toimituksen esimies Jussi Pullisen kirjoitusta 31.3.2019 ”Jos myyt lehmää, puhu lehmästä” seuraava kohtaa:

”Sipilä ja Orpokin näyttivät hassuilta, kun heidän sopimuksensa raukesi. Yhdessä yössä upea ratkaisu unohtui ja kaksikko alkoi esitellä aivan uusia malleja. Näytti siltä, että vuosia oli puhuttu yhtä ja ajateltu ihan toista. Se, jos mikä, syö uskoa demokratiaan.”
Luottamus ansaitaan ja sen menetyksestä on kysymys, siksi muutosta tarvitaan.

12.4.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa