Kuntavaaliohjelma julkistettu

Kuntavaaliavaus Sanna Marin 20210411
 Pidetään huolta kunnasta. Kunta pitää huolta meistä.
Kunnissa päätetään toimivan arjen asioista. Turvallinen arki muodostuu monista palasista: kohtuullisista asumiskuluista turvallisessa ympäristössä, lähipäiväkodista ja toimivasta liikenteestä. Turvalliseen arkeen kuuluu, että lääkäriin pääsee tarvittaessa ja hoivaa on jonottamatta saatavilla. Koulutusta ja työtä on oltava tarjolla, ja jokaisella tulee olla mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä ja yhteiskunnan suuntaan ja pärjätä arjessa kielitaidon tai muiden ominaisuuksien rajoittamatta. Inhimillisyys ja luottamus antavat toivoa tulevaan.

Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia on osoittanut, että vahva hyvinvointivaltio on paras turva tulevissakin kriiseissä. Me SDP:ssä haluamme varmistaa, että apua ja tukea on saatavilla jokaiselle silloin, kun sitä tarvitaan. Tärkeimmät hyvän ja turvallisen arjen palvelut ja tuki ovat kunnissa, pidetään siis niistä huolta.

Tulevien vuosien aikana Suomen kunnat uudistuvat. Sosiaali- ja terveysuudistuksen toteutuessa tasa-arvo paranee ja samalla kuntien rooli muuttuu. SDP haluaa olla rakentamassa kuntia, jotka ovat sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestäviä. Tavoittelemme kuntia, jotka ovat taloudellisesti vakaita, eheitä ja turvallisia yhteisöjä, jotka huolehtivat ympäristöstään.

Politiikassa on kyse arvoista mutta myös kyvystä hoitaa yhteisiä asioita. SDP:llä on osaamista hoitaa suomalaisten ja kuntien asioita – yhdessä sopimalla ja rakentamalla. Pidetään huolta kunnista, sillä kunnat pitävät huolta meistä.

Lisää tukea perheille sekä jokaiselle lapselle ja nuorelle

Jokaisen perheen hyvinvointi on SDP:lle tärkeää. Haluamme turvata riittävän avun ja tuen perheille läpi ruuhkavuosien. Koulujen ja varhaiskasvatuksen ryhmäkoot pidetään pieninä, neuvoloiden palvelut laajennetaan tukemaan perheitä koko lapsuuden ja nuoruuden ajan ja jokaisessa kunnassa tulee valmistella kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma.

Tuetaan nuoria

Nuorisotakuulla varmistetaan se, että jokaisella nuorella on opiskelu- tai työpaikka. Kaikille halukkaille on tarjottava mahdollisuus kesätöihin. SDP haluaa, että tulevaisuudessa kunnat panostavat nuorisotyöhön, ennaltaehkäiseviin palveluihin ja erityisesti etsivään nuorisotyöhön sekä nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin nykyistä enemmän. Yksikään nuori ei saa jäädä työkyvyttömäksi mielenterveyssyistä, koska apua ei ollut saatavilla.

Harrastaminen lisää hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskiä. Jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan mahdollisuus harrastamiseen harrastustakuulla. Samalla helpotetaan perheiden arkea tuomalla harrastuksia yhä enemmän koulupäivien yhteyteen.

Hyvinvointia kaikenikäisille

Jokaisen tulee päästä nopeasti hoitoon, ilman luukulta toiselle pompottelua. Tätä tukemaan hallittus säätää perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon hoitotakuun. Terveydenhuollon asiakasmaksut eivät myöskään saa olla este kenenkään hoidolle.

SDP haluaa turvata jokaiselle ihmisarvoisen ikääntymisen. Hoitajamitoitus on tärkeä askel kohti laadukkaampia vanhuspalveluita. Myös omaishoitoon on panostettava: omaishoidon kriteerit on yhdenmukaistettava koko maassa, tuen määrää on tarkistettava ja siihen on varattava riittävät resurssit.

Suomalaisista kotitalouksista jo yli 45 prosenttia on yksinasuvia. Erityisesti nuoret ja ikääntyneet asuvat usein yksin. Palveluissa, kaavoituksessa ja kuntien toiminnassa on kiinnitettävä huomiota yksinasuvien tarpeisiin.

Kestävää kasvua, työtä ja osallisuutta

Kuntien elinvoima syntyy työstä ja yrittämisestä. Uusien työpaikkojen ja investointien edellytysten luominen niin maaseudulla kuin kaupungeissa on kuntien tärkeä tehtävä. SDP haluaa, että kunnissa tavoitellaan niin taloudellisesti kuin sosiaalisesti ja ympäristöllisestikin kestävää kasvua.

Kunnat ovat tärkeitä kumppaneita elinkeinoelämälle ja suuria tekijöitä koko maan elinvoimaisuuden lisäämisessä. Sujuva ja ennakoitava päätöksenteko, aktiivinen yhteistyö ja sujuva kaavoitus luovat pohjaa yritysten menestykselle.

Suomen tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2035, ja monen kunnan tavoite on tätä kunnianhimoisempi. Näihin tavoitteisiin päästään yhdessä ja yhteisellä työllä.

Pidetään huolta kunnasta. Kunta pitää huolta meistä.

Lue kuntavaaliohjelma kokonaisuudessaan täällä.

Alla olevasta leinkistä näkee ohjelman konaisuutena

SDP:n kuntavaaliohjelma 2021 | Sosialidemokraatit

Alla olevasta linkistä pääsee näkemään SDP:n ehdokkaat kunnissa siis myös Naantalissa

Ehdokkaat – Kuntavaalit 2021 | Sosialidemokraatit (sdp.fi)

11.4.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa