Kukkivat roudan maat …

Katri kulmuni Keskustan puheenjohtajaksi 2190907

Kukkivat roudan maat… runollinen Keskustan uuden puheenjohtajan Katri Kulmunin puheen kohta oli lainattu itseltään Mikko Pesälätä, kuten tälläkin palstalla kerrottiin. Konkreettisesti ymmärrettynä ilmastomuutoksen aikana – ei hyvä ennuste.

Ennakkogallupit pitivät paikkaansa ja niin kentällä tehty  valmistelutyö, jota myös junttaukseksi kutsutaan tuotti tulosta. Ei auttanut Antti Kaikkosen äitikään, johan hän tunteisiin vetoavasti puheessaan viittasi kertoessaan omasta kiirastulestaan nuorisosäätiön ajoilta.

Keskusta saa lappalaisen Paavo Väyrysen opissa olleen tahto poliitikon, joka ymmärsi muistella lapsuuttaan varpaat mullassa  perunapellolla itkemässä ja kitkemässä.

En voinut mitään, että minulle tuli sopimattomasti mieleen herja Liberaalisen kansanpuolueen yksi viimeisimmistä vaalimainoksista, jossa komeili Suomen ensimmäinen ajat  sitten edesmennyt presidentti  K.J. Ståhlberg.

Herjassa kysyttiin: Mitä yhteistä on Liberaaleilla ja perunalla? Vastaus oli, että parhaat osat ovat maan sisällä.

Katri Kulmuni tiesi joukkonsa eli valitsijansa. Siellä enemmistössä ovat talonpojat ja/tai heidän jälkeläisensä. Maassa ja metsässä tarkemmin sanottuna sen omistamisessa on Keskustan vahvuus. Köyhän asialla  aatetta tarvitaan puheissa ja vaaleissa. Siitäkin on tällä palstalla puhuttu viimeksi arvioitaessa puolueen heikkoa kannatuskehitystä.

Rinteen hallitukselle tämä tietää tulevia aluepoliittisia kampailuja ja sitä, että Sipilän ylimielinen oikeistolainen  henki hallitsee jatkossakin, kuten hallitusneuvotteluissa saimme huomata.

Pohjanmaalta tulleet  Kyösti Kallio ja Esko Aho olivat myös nuoria kuten Katri Kulmunikin  muistutti puheenjohtajaehdokas, mutta jätti ehkä ajan puutteen vuoksi mainitsematta nuoren Paavo Väyrysen sekä  viiteryhmäksi sopivat  naispuheenjohtajat  Anneli Jäätteenmäen ja Mari Kiviniemen.

Kaukaa katsovat epäilevät ennakkoarvioita voivat osua – sitä toivomme hartaasti –  harhaan!   

 

 

 

 

7.9.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa