Konservatiivien johto supistuu, mutta

Viimeisin ennuste brittivaaleissa 20191211JPG

Vaalien lähestyessä lähes aina tilanne tasoittuu, sillä suurimmat puolueet tässä järjestelmässä hyötyvät. Työväenpuoleelekin paikalliset edustajat voivat olla suositumpia kuin puolueen  johtaja Jeremy Corbun.

Brittisysteemissä siis yksi edustaja valitaan vaalipiiristään enemmistövaalilla, joten kysymys on myös siitä,  miten  äänestäjät vaalipiireissä  käyttäytyvät; Kaksi mahdotonta pääministeriehdokasta on hanakala asetelma esimerkiksi liberaaleille, jota haluavat jäädä EU:n jäseniksi, mutta joille Corbun on punainen vaate.   Näyttääkin siltä, että ehkä voiton ratkaisee kyllästymien.

Joku ratkaisu on saatava ja se taitaa olla Boris Johnson kovin valtti.

Maan laajuiset kannatusprosentit kuten kuvasta näkyvät antava konservatiiveille vain 43 prosenttia kun paikoista taas se saa 52 prosenttia,
Työväen puolue vastaavasti 33 kannatuksella saa 36 prosenttia paikoista,
Liberaalit saavat paikoista 2 prosenttia kun kannatus on 13  ja
Vihreät saavat 0,2  kannatuksen ollessa   2 prosenttia.
Joten pienemmillä puolueilla mene suurin osa äänistä ”hukkaan.”

 

11.12.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa