Kimmo ja Sirpa jatkavat!

NTY johtokunta-2023
Naantalin Työväenyhdistyksen yleinen kokous sujui luistavasti.

Johtokuntaan tuli vain yksi muutos, kun Jaana Malmikare täysin palvelleena pyysi eroa. Hänen tilalleen valittiin Mari van den Berg.
Mari on ensi vuoden alusta myös SONK:n puheenjohtaja, hieno saavutus yhdistyksemme jäseneltä. Uusi tuulia odotellaan.

Eduskuntavaaleihin lähdetään ilman omaa ehdokasta.

Päätettiin valmistella ainakin pari tilaisuutta: Kärkiehdokas tapahtuma ja Nuorten paneeli nousivat esille, Johtokunta valmistelee.

Valtuustossa oli asioita laajuudella ja merkityksellä mitattuna  enemmän muin muissa kokouksissa on tähän mennessä ollut yhteensä.

Verot jatkavat entisellään paitsi kunnalle tuleva  veroprosentti putoaa 6,36%. Muistutetaan tässäkin yhteydessä, että valtio kerää kuitenkin naantalilaisilta 12,64 % eli kokonaismaksu on sama 19 %,  kuin tänä vuonna.
Talousarvion osalta kaupunginhallituksen esitykseen tehtyihin muutoksiin oltiin tyytyväisiä; erityisesti E18 ja Saaristomeri olivat lämmittäviä asioita.

Liikuntahalli toteutuu ennen koulua. sinnikäs yrittämine palkitaan ! Sd-ryhmä hallituksessa on useana vuotena ehdottanut aikaistamista. Mutta se ei ole kelvannut KKK-ryhmälle
Aika yleinen käsitys tuntui olevan , että taloustilanteen muutos on ollut keksitty  perustelu takin kääntöön. Kaikki nimittäin  tietävät, että kyse on huhtikuun eduskuntavaaleista.

 

13.11.2022

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa