Kepun sekoilu ja kansallisempi Kokoomus

Puoluekannatus Yle 20200604

Tutkimusjohtaja Tuomo Turja toteaa näin suuren nousun olevan hyvin poikkeuksellista, mutta niin ovat ajatkin.
– Kyllä nousu alkaa olla ennennäkemätöntä. Saa nähdä miten pitkään se jatkuu. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa millä tahansa puolueella 24–25 prosenttia alkaa olla jo katto. En usko, että SDP:n kannatus tästä enää hirveästi nousee, Turja sanoo.
Tausta-aineistosta selviää, että erityisesti 35–49-vuotiaat työntekijä- ja toimihenkilömiehet ovat tykästyneet jälleen demareihin. Perussuomalaiset on silti yhä suurin puolue työväestön joukossa, Turja huomauttaa.

Jos kysytään: ”Pitääkö olla huolestunut”, niin vastaan kyllä ainakin seuraavista asiosita

1. Demareiden duunnarikannatus on haasste Ay-liikkeelle. Nyt koronan hoidossa SDP asialliset argumentit totuus ja tieto ovat olleet Sanna Marinin vahvuuksia, mutta niillä ei pärjää työväestön keskuudessa.
2. Keskustan sekoilu eli liikaa yrittäminen erityisesti sortumalla pelin politiikkaan ja temppuilun tielle, kuten lisäbudjetti esittelyn välistävedot. Uhoaminen ja uhkailu on typerä vaihtoehto, jossa Keskusta tanssii ihan Persun pillin mukaisesti ihan kuten Tavion ja Kurvisen välinen aamutelkkari-keskustelu karusti osoitti.
3. Kokoomuksen jääminen Persujen taakse nostaa puolueen kansallismielisyyttä ja EU:n vastaisuuttaa. Se voi olla kohtalokasta Suomelle.

4.6.2020

1 Vastaus artikkeliin

  1. Hyvä että SDP:n kannatus on nousussa. Kyllä kampitus on kovaa persujen ja kokomuksen suunnalta. Kaikki kivet käännetään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa