Kerran vielä SDP 120

SDP nykykuva 120 seminaai Turku 20190817jpg

Antti Rinteen olemuksessa  on Rafael Paasio nalle-karhu lookia sellaista  samanlaista pehmeyttä. Heikomman puolella olemisen  opin  Antti on omaksunut Rafulta.

Lähes 500- päinen juhlakansa kuunteli puhetta ja se oli hyvä merkki. Itsetuntoa ja lievää ylpeyttä nostavasti Antti puhui teistä ja meistä. Voisi sanoa , että se on ollut ja on oleellista.

Historian kääntelyä harjoitettiin Tuomiojan Ekin johdatuksella aiheena Entä jos?

Kontrfaktuaalinen historia pläjäys tunnissa. Ihan hyvä suoritus. Tuli siinä eri näkökulmia. Vahvistu, että suurin virhe oli mennä puolueena kapinaan mukaan ja parasta Suomelle oli, että puoluetta ei kielletty eikä sen toiminta tyrehtynyt vuonna 1918.
Väinö Tanneria ei voinut ohittaa, Markku Jokisipilälle pisteet tästä. Jenni Karimäki toi esiin- sen hän tuntee -liberaalien ja sosialidemokraattien läheisyyden silloin kuin se vaikeinta oli. Hyvä muistutus.
Lievä ilkeily mielessä ihmettelinkin, että miten Eki ei kysynyt entä jos Tuomiojasta olisi tullut puheenjohtaja?

Tulevaisuuspaneeli oli naisten Tytin ja Sannan kilpalaulantaa – ei huonoa; intoa ja yritystä – hehkua ja lentoa. Sitä tarvitaan; Se tempaa mukaan sunt uudelleen.
Ville Skinnari ei saanut oikein otetta tällä kerralla – herrasmiesmäisyyttäkö?
Pinja Perhelehto jäi varjoon, vaikka häneltä tuli asiat pelkistetyn selkeästi; sivistys N:0 1.
Antton Rönnholm on sekoitus byrokraattia ja pohdiskelijaa. Puheen pitäminen sopii hänelle paneelia paremmin.
Raivaajalainaus vuodelta 1916? siitä,

että syntymättömillä lapsilla on oikeus sivistyneisiin vanhempiin,

oli eniten ajatusta herättävä.
Kaisa Penny johdatteli oikeisiin asioihin ja jaksoi antaa muiden puhua runsaasti.

Torvisoitto on osa työväenliikettä. Mutta olisi soittokunnalla voinut olla laulusolisti ajatuksella nostalgiasta nykyaikaan.

Naantalin aurinko ja NTY.n puheenjohtaja Nesteen pääluottamusmies Kimmo Aho oli paikalla ja tapasi Nesteen pitkäaikaisen tukipilarin Uffe Sundqvistin

18.8.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa