NTY vaatii: Kaupunginjohtajan kelpoisuudesta päättäminen valtuustoon

Naantalin Kaupunginjohtajat 20201108

Hybridi-syyskokous valitsi NTY:n ja samalla Naantalin sd-kunnallisjärjestön tehtäviä hoitavan osaston puheenjohtajaksi Kimmo Ahon.

Varapuheenjohtajana jatkaa Sirpa Hagsberg ja sihteerinä Hannu Aalto, joka vuodesta 1976 tehtävää hoitaneena ilmoitti luopuvansa tehtävästä tämän kauden jälkeen.

Johtokuntaan valittiin: Jaana Malmikare, Anu Javanainen, Markus Helenius, Martti Sipponen, Lauri Laine, Heikki Lindgren ja Isabella Hautala. Vaalipäällikkönä toimii Heikki Lindgren.

Ennen varsinaisia kokousasioita kuultiin puoluesihteeri Antton Rönnholmin selostus kuntavaaliasetelmista.

SDP:llä on mahdollisuudet, jos äänestäjien käyttäytyminen seuraa edellisiä vaaleja nousta suurimmaksi kuntapuolueeksi. Mutta hän muistutti, että vaalit ratkaistaan kunnissa eikä puheenjohtaja pääministerin suosion perusteella. Äänestäjinä naiset ja varttunut väki on puolueen kannatuksen runko.
Perussuomalaiset ovat olleet ennakko mainonnassa   aktiivisia ja kilvoittelevat ehdokasmäärissä SDP:n kanssa. Peruspalveluista on kuntavaaleissa kysymys. Niitä teemoja kannattaa pitää näkyvissä.

Tähän asiaan liittyen kokous kiitti sote-lautakunnan jäseniä vanhusten oikeuksien puolustamisesta koko kaupungin  porvarillisen johdon ja konsulttien painostaessa aina siten, että ulkopuoliset olivat vielä paikalla, kun asiasta tehtiin päätöksiä.
Kamppailu jatkuu talousarvion yhteydessä

Kaupunginjohtaja-asia on tuotava valtuuston päätettäväksi

kokouksessa keskusteltiin kaupunginvaltuuston listalla olevista asioista. Listan mukaan mennään, mutta kaupunginjohtajakysymys nosti vähän tunteitakin.
Salamyhkäistä  menettelyä  arvosteltiin, kun julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtajat  ovat aiheesta keksusteelle  kaupunginjohtajan kanssa jo vuoden ajan ja vasta nyt asiasta tiedotetaan sähköpostin välityksellä muille mm:ssa valtuuston puheenjohtaja sai viestin vain hetkeä ennen asian julkistusta.
Kaupunginjohtajan irtisanomista ei olisi tuotu valtuustoon edes tiedoksi ellei kh:n jäsen Hannu Aalto olisi  lukenut lakia eli hallintosääntöä. Mutta tämä ei kokouksen mielestä ole kuntalain eikä demokratian eikä avoimuuden hengen mukaista. Kaupunginjohtajan valitsee valtuusto ja siksi kuten säännöksetkin sanova, tulee valtuuston päättää viran kelpoisuusehdoista.

Kokouksen päätöksen mukaisesti valtuustossa esitetään ilmoitusasian yhteydessä toimenpidealoite, jossa edellytetään asian tuomista ennen auki julistamista valtuuston päätettäväksi.

Kuvana on kollaasi Naantalin kaupunginjohtajaista. Kuvat  ottamiani ja satunnaisesti valittuja, kollaasiasettelu on Picassan.
Kerrottakoon yksi mielenkiintoinen tosi tarina: Keskellä oleva ensimmäinen kaupunginjohtaja Oskari Tervo oli perustamassa oli ensimmäinen puheenjohtaja  Naantalin Työväenyhdistyksessä ja Kokoomuksen Naantalin osastossa.
MR

 

16.11.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa