Joko nyt se tapahtuu

Naantalin historia IV osa 20190816

”Luojan luomaa ja valtion tuomaa”

Naantalin kaupungilla on pitkä historia. Olemme olemassa oloamme puolustaneet syvillä juurillamme, vahvalla   kulttuuri tahdollamme  ja ympäristömme ystävällisyydellä. Ja sitten olemme onneksemme saaneet osamme uudemmasta kasvusta, jonka perustana ovat olleet  teollis-teknologisen muutoksen mahdollisuudet, joiden toteutumisessa on valtiolla ollut merkittävä rooli.

Viimeisten sotien jälkeinen kehitys on ollut vauhdikasta ja Naantalin muutos sen mukana poikkeuksellisen nopeaa.
Tästä ajasta tehdään Naantalin historian IV osaa.

Historian kirjoittamisen historia on pitkä ja monimutkainen. Naantalin oikeistolaiselta enemmistöltä on puutunut kulttuuritahto edistää hanketta; se on ollut taloudellisilla verukkeilla verhoiltua nihilismiä.
Ensimmäinen historian kirja kirjoitettiin Naantalin 5oo-vuorisjuhlan kunniaksi seuraavan 25 vuoden aikana ilmestyi kolme kirjaa seuraavan 50 vuoden aikana ei yhtään.

Nyt kaupunginhallituksen listalla on tarjouskilpailun tuloksen ehdotus tehdä tarjouskilpailun ainoalta osallistujalta tilaus historiasta. Kaupunginjohtajan päätösehdotus kuuluu:

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Oy Sigillum Ab:n tarjouksen Naantalin historian osan 4 laatimisesta. Sopimus tehdään ehdolla, että kaupunginvaltuusto myöntää vuosittain hankkeen toteuttamiseksi tarvittavan määrärahan.

Tämä markkinatalouden korkeaveisuun aikaa: Kirjoittajasta ei maininta ehdotuksesta mitään. Tarjouspyyntö ja tarjouskaan eivät anna sisällöllistä ja laadullista lisävalaistusta.
Luottamushenkilön tehtäväksi jää luottaa – uskoa ja toivoa.
Tässä on vielä sellainen erikoinen piirre, että kirjan kohtalo lopullisesti ratkaistaan tulevien vuosina vuotuisen budjettien hyväksymisien yhteydessä. Mutta kulttuurilaulun sanoja soveltaen

Mutta tehdään niin kuin herrat määräilee, muutoin tästä kehno muisto jää

 

16.8.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa