Jo joutui armas aika – pari ilonaihetta

Koulussa korostetaan vahvuuksia Yle 20190601

Valmiina ammattiin ja ylpeä siitä

TOUKOKUUN lopulla Joensuussa kilpailtiin ammatillisen koulutuksen Suomen mestaruuksista Taitaja-kisassa. Joensuun Areena täyttyi tuolloin muutamaksi päiväksi ammattiopiskelijoiden huipuista, jotka suhtautuvat omaan alaansa ylpeydellä ja kunnianhimolla. HS 1.6.2019

Ammattiin valmistuu enemmän kuin koskaan enenne ja heidän työllisyys näyttä hyvältä. Kiinnostus ammattia kohtaan on korkeammalla kuin koskaan ja kaiken muun lisäksi amis-linja ei ole umpiperä; sieltä voi jatkaa niin pitkälle kuin halua ja harrastusta riittää.
Oppivelvollisuuden pidentäminen varmaan vielä tulee parantamaan tilannetta ja toivottavasti erityisesti tuo kallis syrjäytyminen saadaan laskuun.

Oppivelvollisuuden jatkamisen epäilijät sanovat, että pitää enemmän kiinnittää huomiota varhaisempiin lasten kehitysvaiheisiin.

Naantali näyttää esimerkkiä siitä, että voidaan itsekin toimia kolun ja vanhempien yhteistoiminta on aikaan saanut sellaista, josta matkimalla voi olla laajempaa apua .

Naantalilaisen Lietsalan koulun kuudennen luokan opettaja Tuomas Alanko levittää pulpeteille toimintakortteja, joissa luetellaan hyviä luonteenominaisuuksia. Tarkoituksena on etsiä jokaista oppilasta kuvaavia vahvuuksia ja lähettää niistä kuva luokkakaverin tablettiin.

Oppilaat on jaettu pienryhmiin. Ensimmäinen neuvo opettajalta on etsiä korteista oman ryhmän jäsentä kuvaava vahvuus. Seuraavaksi etsitään kuvaus luokkakaverista, jonka kanssa on vähiten ollut tekemisissä. Oppilaat kumartuvat innokkaasti kuvaamaan kortteja.

Urheilua harrastavat Juuse Jyväkorpi ja Severi Hautala löytävät nopeasti toisiaan kuvaavat sanat. Severi on harkitseva ja Juuse sisukas. Luokkakavereista löytyy rohkeita, rehellisiä ja sinnikkäitä.

– Kehut tuntuvat hyvältä, vastaavat pojat yhteen ääneen. Yle 1.6.2019

Toivon kevät on koko koulumaailmalle, sillä koulutuksen kunnianpalautus on muutakin – kuin rahaa, jota sitäkin tarvitaan -; se on innostusta, osaamista ja auttamisen halua.

 

1.6.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa