Inhimillistä otetta ja apua hätään

Seurakuntavalliehdokkaita 20221101

Seurakuntavaalien Ruusuryhmän edustajat muistuttivat vaalien tärkeydestä. Viime kertainen äänestysprosentti 13,7 % on liian vähän.
Ehdokkaiden saaminen on vaikeaa ja ikävä kyllä seurakunnan jäsenmäärä on laskussa n. 100 jäsenellä vuodessa.

Seurakunta käyttää rahaa kuitenkin 4,2 M€ , josta puolet 44 henkilön palkkoihin.

Kiinteistöt on kova rahan reikä, mutta omia pääomia on kertynyt ja paikat voidaan pitää kunnossa.

Pääosassa ihminen

Yhteinen seurakunta tarkoittaa, että apua tarjotaan ja hädässä autetaan. 
Inhimillisyys vaatii ymmärrystä ja ahdasmielisyys ei kristillistä. Pitää olla armelias.
Diakonia työ, lasten mukaan saaminen  ja vapaaehtoistoiminta kuuluvat seurakuntatyön ytimeen. 

Seurakunnan demokratia on liian mutkikas – sitä pitäisi selventää. Luottamushenkilöiden ja pappien suhteet on saatava kuntoon.

Toiveitakin esitettiin: Lisää julkisuutta ja kirkossa pitäisi kaikkien kuulla olivat terveisä, joita ehdokkaille kerrottiin.

Erkki Rantanen ja Hannele Vienonen istuvat yhteisessä kirkkoneuvostossa  ja toivovat että saisivat kavereikseen
korkealle hyppäävästä Veikko Mäkelästä ja pelastustyössä – siis meripelastusta harrastavasta Heikki Lindgrenistä  seuraa vaativaan työhön .

Ennakkoäänestys alkaa 8.11.2022

 

1.11.2022

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa