Ikäihmisten tarpeeet eivät odota

Ikäryhmäennuste Tilastokeskus Naantali 20191007

Sattuipa sopivasti, todettiin NTY:n yleisessä kokouksessa kun samaanikaan oli kaupunginjohtajan johtoryhmä Velkualla ulkoiluttamassa (RS uutinen alla) vanhuksia kun Tilastokeskus julkisti väestöennusteita (artikkelikuva). Kun tähän vielä lisätään hoitajamitoituslainsäädäntö, niin asetelma oli nykytermeille haasteellinen ja mielenkiintoinen

Aivan aluksi pitää muistuttaa väärinkäytösten välttämiseksi, että lasten ja vanhusten asioiden yhtäaikainen käsittely ei tarkoita, että lapset ja vanhukset pitäisi asettaa vastakkain vaan päinvastoin todettiin, että kouluverkkointo pitäisi saada tarttumaan myös vanhusten asianmukaiseen hoitoon. Ja toiseksi se, että Naantalissa on varaa investoida ja ylläpitää hyvää opetuksentasoa opettajien määrän säilyessä korkeana vaikka ikäluokat vähenevät, on oiva esimerkki ohje vanhusten hoiva-asioiden järjestämiseen.

NTY toivookin, että Naantalissa vakavalla mielellä ja pikaisesti poistetaan vanhusten hoivan pullonkaulat. Meidän on huolehdittava, että kaikissa palveluissa voidaan olla mieluummin suositusten ylä- kuin alapuolella.

Naantalin sosialidemokraatti toivovat, että puolueiden välisissä neuvotteluissa vanhusten tarpeet nostetaan vähintään yhtä tärkeiksi kuin koulu tai urheiluasiat. Erityisesti on muistettava, että vanhukset ovat nykyaikana ryhmä, joka vaatii henkilökohtaista kontaktia, sillä somemaailma ja digiyhteydet eivät ole ikäihmisten joka päivää.

Johtoryhmän vanhusten ulkoiluttaminen oli hyvä Naantalin Vanhusten Tuen pitkään harrastama idea.
Kun johtoryhmä kerran sitten vielä tekisi saman operaation kotipalvelun piirissä oleville vanhuksille.

Kokouksessa kerrottiin esimerkkejä tapauksista, joissa vanhukset ovat saaneet tilattuun nähden vähemmän palveluja yhtäältä ja toisaalta kerrottiin esimerkkejä, joissa kotona asuva ilmiselvästi on hoitopaikan tarpeessa. Kriteerien tiukentaminen eli siäänpääsykynnyksen nostaminen on väärää politiikka.

7.10.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa