Tarua vai totta kai
Ylen radiossa oli tulla otsikolla uskottamattoman tuntuisi tarinoita, jotka esitettiin todentuntuisina ja olivat ne sitten sitä tai ei . Naantalin Uusi kirjakauppa tuntuu tarulta, mutta totta se on. Rannikkoseutu otsikoi:
Kirjakauppias Katri Tuominen muutti takaisin kotiin
Kaikenlaisen kulttuurin parissa viihtyvä kirjakauppias suunnittelee kevääksi kulttuuri-iltamia. Joulukuussa naantalilaiset asiakkaat saavat noutaa kirjansa ”joulukuusen alta”.
Kirjakuapun tuloa suurin piirtein kaikki melkein yhteen ääneen ihastelevat, Aallon Hanskin, jonka tapojensa mukaan epäilee, joutui sen todeksi toteamaan.
Ja sitten tulee se tärkein omantunnon kysymys naantalilaisille, vähän joululaulua mukaillen, että – muistammeko kaupan sen, joka kaupunkiin toi pikkuunelman – myös arkipäivässä eli käytämmekö kaupan palveluja? Pienet teot.
Kirjakauppias Katrin muistan ystäväni tenniskaverini Veijon tyttärenä, joka toi myös kentälle uutta toivoa uusista lupauksista. Nyt hänellä on, ellei mahdoton, niin erittäin vaikea tehtävä edessä. Tämä on uskoa hyvään siis enemmän kulttuuria kuin liiketoimintaa.
Mieleeni luiskahti ajatus, kun näin liikkeessä Jocken, Mimosan ja Lassen, että kirjakaupan tuleminen voisi olla hyvä syy tehdä pikku tutkimus Naantalin kirjakauppojen historiasta: Missä niitä on ollut ja ketkä ovat olleet aikaisemmat kirjakauppiaat. Se voisi olla kulttuuriväen ponnistus aiheen esillä pitämiseksi ja kulttuuriperinteen vahvistamiseksi ja palvelujen säilyttämiseksi.
Emeritus rehtori kulttuurihistorian professori Keijo Virtanen on arvioinut, että kulttuurista olisi tulossa Naantalin neljäs kukoistuksen lähde. Tähän sisältöön kirjakauppa historioineen tuo pienen mutta tärkeän rakennuspalasen.
MR
