Hyvää Äitienpäivää ja Snellmannin myös

Äitienpäivä 20190512jpg

Snellmanin syntymäpäivää vietetään suomalaisuuden päivänä. Snellman oli kansallisuusaatteen ja Suomen kielen puolustaja.  Hän oli syntynyt Tukholmassa ja opiskeli Keski-Euroopassa. Äiti kuoli Snellmanin olleessa  kahdeksan vuotias.
Mielenkiintoista on nähdä, että suomalaisuuden puolesta puhuja on ”maahanmuuttaja”, joka on tuonut oppinsa ulkomailta.

Äitienpäivä on toukokuun toisena sunnuntaina, joten noin joka seitsemänä vuonna päivät sattumaan olemaan päällekkäin.

Äitienpäivää sopii sanoa, että isänmaa on jotain sellaista ylevää juhlallista kotimaa on äidinmaa. Siksi taistellaan isänmaan puolesta, mutta puolustetaan kotia. Äitiin liittyy useimmiten vahvimmat tunnesiteet. Se on sekä luonnollista mutta tietenkin  käytännöllistä.
Kun  Baraka Obama sanoo: että ”kaikki mikä minussa on hyvää olen,  velkaa äidilleni.”  Käännös oli ehkä kömpelö, sillä  äideille, jos heiltä kysyy,  ei olla mitään velkaa.  Sen sijaan voisi ajatella, että he toivovat lapsillen hyvän lisäksi sitä, että että lapset tekisivät hyvää!
Tällä tavalla ajatellen hyvyys liene äitien paras lahja lapsille. Jotenkin toivoisi, että olisi aiankin sen verran tuon puoleista elämää, että äidit voisivat kokea sitä kiitollisuutta, joita lapset edesmenneille osoittavat;  arkielämässä se kun tahtoo unohtua.

 

 

12.5.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa