Härkäviikot alkoivat – juhlat on ohi monessa mielessä

Loppiainen Lappalainen ja soutaja 20200106

Suotukausi päättyi tänä vuonne ennen kuin se alkoikaan ja vielä turhan aikaisin pidempäänkin olisi avovesiä riittänyt.  Sellaista.

Edesmennyt toverimme tilastotieteilijä Pekka Hjelt  jaksoi elämänsä loppuun asti väittää, että sää vaihtelut mahtuva normaalin satunnaisvaihtelun rajoihin. Ja satunnaisvaihtelut ovat suuria, ensi vuonna voi taas olla kylmääkin, mutta ei se riitä todistukseksi ja niinpä  valtaosa ihmisistä uskoo tiedemiesten enemmistöön ja siihenkin, että lämpötilan nousu ja sääilmiöt ovat ihmisen aikaan saannosta.

Sitten on tietenkin se kaikkein viisain porukka – fatalistit , jotka sanovat, ettei meidän tarvitse tehdä kun eivät muutkaan tee, eli ei kuulu meille, kun muut ovat vielä pahempia.
Onpa  niitäkin  sisäänpäin kääntyneet, joiden mielestä lyhyellä tähtäimellä muutoksesta voi olla iloakin  – eräskin kaveri sanoi, että saat soutaa pidempään.

Yksinkertainen vastaukseni oli, että vaihtelu virkistäisi; luistelisin tai hiihtäisin mielelläni. Niin monesta muustakin syystä, ajattelen myös ruispuuromaista vettä ja saaristomme tilaa.

Kysymys on kuitenkin vielä suuremmasta ja paljon tärkeämmästä kun jaksamme muistaa vastuumme;, maailma lainassa lapsilta ja lastenlapsiltamme.

Olen tullut entistä  vakuuttuneemmaksi, että muutokselle  on tehtävä jotain. Ensinnäkin  siitä ei ole suurta vahinkoa, jos teemme liian paljon ja liian aikaisin. Jos BKT notkahtaa, ja jos joudumme jättämään jotain  ostamatta toi jonnekin matkustamasta, ei ole katastrofi.
On sanottu, ettei talvisodan henkeen saa viitata väärissä yhteyksissä ei esimerkiksi urheilussa. Nyt kuitenkin viittaan ja totean, ettei suomalisten yhtenäisillä ponnistuksilla voi tätä ongelmaa ohittaa eli siilipuolustus ei auta, tämä vihollinen on kavala kauhea.
Sen sijaan yhteisesti on uskallettava olla Euroopassa ja maailmassa muutoksen puolesta. Äiti luonto on lempeä, mutta mitta se on senkin säkillä.

Aurinko paistaa ja Jumala säätää säät, taisi MEP Hakkarainen väittää.

Mutta luomisoppiinkin uskovatkin tietävät, että Jumala antoi  ihmiselle järjen eikä tykkää hyvää, jos sen lahjan jättää käyttämättä.

Eli kyllä nyt on aika olla vakava, maapallo ei ymmärrä leikkiä.

7.1.2020

1 Vastaus artikkeliin

  1. ’Nyt Sataa’ Anna-Liisa Pyykkö laulaa radiossa. Pispalan radiossa, nykyään kun Turku Radiota ei enää jaksa kuunnella.
    Sadevesi tunkee sokkeleihin ja lipattomien talojen seiniin, sadevesi valuu myös mereen ja sen korkeutta nostamalla ohjautuu myös liian rantaan sallittujen asuntojen viemäreihin.
    Mikkokin voi jo muutaman vuoden päästä soutaa Puistotietä pitkin takapihalleen. Varsinkin kun, venepaikkansa hänen, ollaan muuttamassa huvialueeksi. Suihkulähteitä ja Heli-keijun helinää, sirkushuveja kaikki tyynni, sisältävät tirehtöörien rantakaavailut. Noh, irtisanotaan taas muutama kymmenen kuntatyöntekijää ja ulkoistetaan laituriomaisuus, rahaa rantautuu runsain mitoin päättäjien kuvitelmissa, näille mutasen puiston nurkille.
    Onneksi hautakivet eivät kellu ja kirkkomaa pelastuu tulevilta tulvilta. Sitäpaitsi, sehän onkin rakennettu aikoinaan Raision Ailostenniemelle.
    Turha BKT:tta on murehtia, kun omat päättäjät hassaavat rahamme kaikenmaailman tilitompereihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa