Ei Kuparivuoren seinistä vaan lapsista ja sivistyksestä

custom-Kuparivuorenkoulut20180417

Naantalin valtuustossa oli Kuparivuoren lakkauttaminen taas kerran esillä. Sosialidemokraatit ovat pitäneet valittua linjan kiirettä perusteettomana. On toivottu, pyydetty ja vaadittu malttia ja asioiden uudelleen arviointia.

Näin ryhmän puheenjohtaja Sirpa Hagsberg perusteli palautus esitystä:

Kuparivuoren koulun lakkauttaminen 1.8.2022

Näkemys: ”Koulu on vanha, mutta n. puolitoista vuotta sitten koulun rehtori sanoi vanhempainillassa, että koulu on erinomaisessa kunnossa, kuulemma sisäilmaltaan niin hyvä, että muissa kouluissa sisäilmaoireita saavat opettajat pystyvät työskentelemään Kuparivuoressa.
Viimeiset puoli vuotta on myös kuultu yksinomaan kehuja Kuparivuoreen muista varhaiskasvatusyksiköistä siirtyneeltä henkilökunnalta – erityisesti koulun sijainnista.”

Palveluverkko tähtää uusiin oppimisympäristöihin. HS kirjoitti laajasti ja melko objektiivisesti 26.1. otsikolla ”Ei luokkia, ei seiniä. Koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä”. Kuka niin päätti ja miksi? Toiset pärjäävät, toiset eivät. Artikkelissa seurattiin opetusministeri Li Anderssonin tutustumista uusiin opetustiloihin. Jaamme hänen toiveensa siitä, että mahdollisimman pian saataisiin tutkittua tietoa, miten erilaiset koulutilat toimivat. Näin tärkeiden asioiden ja suurien investointien jälkeen ei tulisi olla minkäänlaista jälkiviisautta.
Kuparivuoren koulun oppilaat ohjataan jatkossa Luonnonmaan perhetaloon ja Kalevanniemeen. Tämä Kalevanniemen kampusalue vaikuttaa jo suunnitteluvaiheessa kömpelöltä, liian monitoimiselta ja kokonsa puolesta paikkaan sopimattomalta. Monitoimihallin rakentamista alueelle nykyisten toimintojen rinnalle me kyllä edelleen kannatamme.
Valtuustoryhmämme on Sdp:n kaupunginhallitusryhmän esityksen takana ja esitämme asian palauttamista seuraavin perustein:
”Kuparivuoren koulun jatkosta päätetään taloussuunnitelmavuosien 2020 – 2023 jälkeen, jolloin lakkauttamisen tarve ja sen vaikutus ovat konkreettisemmin nähtävissä.”
Jos tämä ei tule päätökseksi, esitämme asian hylkäämistä.

Eilen kerrottiin, ettei esitys saanut muita ryhmiä kääntymään jääräpäiseltä runnomislinjalta. Siitä huolimatta, että kaupunginhallituksessa oli yksimielisesti  päätetty:

”Palveluverkkosuunnitelman mukaisten koulujen ja päiväkotien lakkauttamisten päätöksenteon yhteyteen tulee kytkeä kiinteistöjen käyttösuunnitelma jatkossa. Käyttösuunnitelmat tuodaan kaupunginhallitukseen talousarvion yhteydessä.”

Myöskään ei puhuttu siitä, että käytännössä tämä tarkoitti Keskustan päiväkodin, Raatihuoneen eskarin ja Kreivinkadun lakkauttamista ja siirtämistä Rasekolta vapautuviin tiloihin. Oppilasennusteiden ristiriidat jätettiin huomiotta. Mistään Kuparivuoren koulun seinien rakastamisesta ollut kysymys. Päinvastoin vanhemmat entisen ensimmäisen varsinaisen koulutalon kohtaloa surtiin.

5.2.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa