Ei huonosti: Ministerit osaavat asiansa ja kuuntelevat

Sirpa Paatero ja Kimmo Aho 20191116_172647

Puoluevaltuusto kokoontuu Porissa.

Pori on ollut vahvaa sosialidemokraattista aluetta legendaarinen suutari Eetu Salinin on saanut patsaan ja tapahtui  puoluekokouksessa vuonna 1981:

Mauno  Koivisto lausui kuuluisat sanat ettei pidä provosoitua jos provosoidaan ja samassa kokouksessa J. Koikkalainen koikkelehti.

Demokraatti uutisoi kokouksesta
Alueellisten kasvukeskusten määrän arvioidaan väestöennusteen pohjalta pahimmillaan vähenevän 3 – 5 alueeseen.
 Me haluamme ennustettujen vajaan viiden kasvukeskuksen rinnalle vähintään 10 muuta kasvukeskusta. Kyllä suomalaiset ihmiset ja yritykset eri puolilla Suomea ovat oikeutettuja yliopisto- ja ammattikorkeakoulutukseen, mietitäänpä vaikkapa Porin yliopistokeskusta, Antti Rinne totesi.
– Hallitus on vahvistanut alueiden ja seutujen elinvoimaa satojen miljoonien väyläpaketilla.

Kimmo Aho lähettää kuvallisen tervehdyksen

”Ministerimme esiintyivät tyylikkäästi ja selkeäsanaisesti. Voi kyllä sanoa, että meillä hyvä porukka niin kenttätyössä kuin ministeriaitiossakin. Muutos parempaan tulee näkymään kunhan vähän maltamme. Näin ainakin toivon.
Reilussa viidessä kuukaudessa ei maailmaa voi ihan valmiiksi saada. Sekin on hyvä pitää mielessä.

Kokouksen ohessa kävin keskusteluja itselle tärkeiden sektoriministerien, mm. omistajaohjausministeri Sirpa Paateron kanssa. Sanna Marinin erityisavustajan kanssa keskustelin E18-tien alkupään toteutuksen järkevyydestä myös esimerkiksi hyöty/kustannuskertoimen kannalta.

16.11.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa