Ei helppo valinta – harkitsevalle

Kimmo Aho 20190917

Puoluevaltuuston jäsenellä NTY:n puheenjohtaja Kimmo Aholla on paljon pohdittavaa. Teknologiateollisuus kemian haara lakko on uhkaamassa; se on iso juttu-

Mutta se, että hänellä on nyt 1/61 osa päätösvallasta valittaessa Suomen pääministeriä. Se kova juttu ja vielä kovempi juttu se on velvollisuudentuntoiselle itsenäiselle puolueen parasta ajattelevalle.

Näin Kimmon pohdintaa:

Tänään käperryn omiin mietteisiini ja teen sen omalla tavallani, kuten aina silloin kun koen mietiskelyyn olevan aihetta.

Lukuisat mediat ovat pommittaneet minua viimeisen parin vuorokauden aikana. Osin työasioihini liittyen, mutta suurelta osin myös vapaa-ajan toimintaani liittyen, koska olen yhtenä sd puoluevaltuuston kuudestakymmenestä jäsenestä tekemässä päätöstä seuraavasta pääministeristä.

En ole kenellekään kantaani sanonut. Ensinnäkään se tieto ei mielestäni median edustajille etukäteen kuulu ja toiseksi ei muillekaan mm. siksi, etten ole päätöstäni vielä tehnyt. Koen lisäksi, että näin painavassa asiassa en missään tapauksessa halua leiriytyä. Valitsematta jäänytkin on minulle ykkönen.

Meillä on siis hieno tilanne. Kaksi hyvää ja pätevää on ilmoittanut valmiudestaan ottaa vaativa tehtävän vastaan. Jos kuluneet päivät eivät osaltaan osoita tehtävän vaativuutta, niin ei sitten mikään.

Mietiskelen ja pohdiskelen vaa’an asentoa itsenäisesti puolueen kokonaisedun- ja sitä kautta kaikkien suomalaisten kannalta. Se on mielestäni tässä kohden velvollisuuteni itsenäisessä Suomessa.

Hyvää itsenäisyyspäivän jatkoa kaikille.”
Kimmo

 

6.12.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa