Dagen efter Tom Jonesin

Kuparivuoren kenttä dagen efter 20190803

Tuhannet ihmiset ovat täyttäneet Naantalin harvinaislaatuisen Kuparivuoren urheilukenttä-kattilan.

Derek Ibottoson ja Olavi Vuorisalo mailin juoksu 62 vuotta sitten elokuun 7 pnä keräsi siis kentän ulkopuolelle 6.000 katsojaa.
Liikenteellinen sekasorto oli silloin näkyvämpi ja tapahtuman uutisointi suurempaa.

Maailma muuttuu ja lavasteet sen mukaisesti. Löylyn satsaus oli silloin valtaisa, mutta urheilukentän hiilimurska taisi ennen kisoja saada Juholan Papun johdolla kalkitukset ja tasoitukset ja lanaukset. Talkooporukat vartioivat ja hoitivat toimitsijoiden hommat ja presidentti Urho Kekkonen entinen SUL:n puheenjohtaja kunnioitti läsnäolollaan. Vanhassa Naantalissa oli 2.500 asukasta. Kalevan Kisat, jotka ovat juuri käynnissä, Naantaliin ei koskaan saatu. Jännitettään niitä!

Nyt kaikki rakennetaan ammattimaisesti ; rekat, nosturit ja trukit liikkuvat ja ihmiset hyörivät siinä sivussa. Rakennelmien purkaminen tapahtuu vauhdilla eikä ainakaan ulkoisesti näy merkkejä vahingoista.
Delilahin yleisön räjähdys kuului ja mutta haihtui ilmoille.

Suurtapahtuman luominen on pitkä juttu- varmaankin. sen sijaan sen huipentuma on hetken humaus ja maanantaina sitiä ei ole enää merkkiäkään. Naantalin käyttökelpoisuus on saanut testinsä. Toivotaan, että urheilevat naantalilaisetkin hyväksyvät tilan monipuolisen asianmukaisen käytön.

3.8.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa