Ay liikkeestä seurakuntaan

Rauno Vänttinen 85 vuotta ja Erkki Rantanen 80 vuotta 20220806
Kaksi vahvaa veteraania , kaksi leijonaa Rauski ja Eki täyttävät vuosia Rauski lauantaina 6.8 ja Eki torstaina 11.8.

Rohkenen kirjoittaa tovereista yhdessä siksi, että heitä yhdistää aate ja siksi, että he ovat kulkeneet ei samoja , mutta  samanlaisia polkuja:

Ahkera ammattiyhdistysliikkeessä vaikuttamisesta se alkoi; Rauski KTV:ssä ja eki Teknisten liitossa.
Molemmat ovat edustaneet monipuolisesti sosialidemokraatteja kaupunginvaltuustossa ja monissa tärkeissä muissa luottamustoimissa.
Ja sitten he yhdessä ovat olleet Ruusu-ryhmän edustajina seurakunnan luottamustehtävissä.

Rauski toimi Naantalin Eläkeläisten puheenjohtajana pitkään ja vieläkin Aurinkosäätiön hallintoneuvostossa.
Eki on Matkailun hallituksessa ja  kokoaa syksyn seurakuntavaaleihin rinnalleen ehdokkaita.

Molemmat ovat virkeitä asioista perillä olevia tahoja.  Yhteistä ja yhteisellä asialla ollaan aina.

Rohkenin kirjoittaa veteraanitovereista en siksi, että tiedän heidän tulevan toimeen keskenään ja kaikkien muidenkin kanssa.

Kirjoitin siksi, että he edustavat hyvällä tavalla sosialidemokratian monitahoisuutta. aatetta, johon tullaan monelta suunnalta
Ay-liikkeessä ja seurakunnissa hoidetaan yhteisiä asioita muiden puolesta. Periaatteessa  kysymys on yhteisen seurakunnan aatteesta!

MR

 

5.8.2022

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa