Antti aamussa – asiaa ja inhimillisyyttä

Antti aamussa 20191025

”En ole pyrkimässä pressaksi ja Veikko Sinisalon avustamisesta sain elämän eväitä.”

Tietenkin sitten Antilta yritettiin tivata ajankohtaista hallituksen muille ministereille kuluvista asioista.
Nyt Antti osasi valtioviisaasti kertoa periaatteellisia näkemyksiä menemättä lillukan varsiin. Pääministerin puhetta.

Hesarissa näyttivät kommentaattorit tekevän Rinteestä  pari piirua vasemmalle olevaa Paasion perillistä. 

Puolueen sisäinen vasemmisto-oikeistojako ei ole ihan tätä päivää. Sen sijaan tiedossa on, että vaikka sosialidemokratian aatteet  ja ideat hyvinvointivaltiosta ja sosiaalisesta tasoituksesta ovat suosittuja kansalaisten keskuudessa, niin samat ihmiset kavahtavat vasemmistolaisuutta. Joten vasemmistolaiseksi leimaaminen voi olla tarkoituksenmukaista.
Ay-liike, jota Antti on palvellut, voi olla  puheissaan radikaali, mutta käytännössä  usein konservatiivinen. Ja kun mennään syvemmälle työpaikoille, sieltä sitten löytyy valitettavasti jopa äärioikeistolaisuutta, jota perussuomalaisuudeksi kutsutaan.

Siis kannatta puhuu periaatteista ja asiasta eikä herätellä vahoja aatameja.

25.10.2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa