Suotavaa olisi, että päätöksenteossa kuultaisiin ikäihmisiä.

Risto Hiltunen Aurinkosäätiö 90 v 20110325

Ikäystävällinen Naantali ohjelma hyväksyttiin valtuustossa eikä sitä palautettu uudelleen valmisteltavaksi ja uuden valtuuston päätettäväksi. Sosialidemokraattien ehdotus hävisi äänin 31-12. Mikko Rönnholmin puheenvuoro on blogi.palstalla

Runsaan keskustelun aikana puhuttiin paljon ja selitettiin saamattomuutta. Porvarileirin argumentit olivat vanhan toistoa ja ennen muuta sosialidemokraattien vastustamista.
Luonnonmaa näyttää olevan palvelutalon sijoituspaikkana oikeiston suosiossa. Väitettiin, että ikäihmiset haluavat asua luonnon lähellä tutuilla asuinalueilla.

Tässä liitteenä on kuva kymmenen vuoden takaa Lempisaaressa syntyneen Risto Hiltusen 90-vuotispäivältä, jolloin hän Mikko Rönnholmin muistin mukaan sanoi,

että parasta Merimaskun Naantaliin liittymisessä oli, että hän pääsi Aurinkosäätiön palvelutaloon asumaan. 

Aurinkosäätiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Ritvanen, kok  rohkeni kertoa, että Aurinkosäätiön vuonna  2019 tekemän rakentamisaloitteen puolesta ei ole tehty kaupungin toimesta mitään.
Sosialidemokraattiset valtuutetut osoittivat keskustelussa  asiantuntemustaan:

– Kaupunginjohtaja Jouni Mutanen piti niin kummallisen puheenvuoron, että rauhallisen ja asiantuntevan Pirjo Majankin oli asiaan puututtava: Esteellisyys on suunnittelukysymys.
Sirpa Hagsberg antoi tukiopetusta palvelutarpeen arviointimenetelmistä.
-Sotelautakunnan jäsen  Jarmo Hyvönen arvosteli rajoittavien kriteerien kanssa hätäilyä.
Juha Takanen ihmetteli kiireen tuloa vasta nyt, vaikka vanhusten  lisääntyvät tarpeet ovat olleet tiedossa jo vuosia.

Sosialidemokraattisen ryhmän teki aloitteen  Mielipidetiedustelun tekeminen vanhusten palvelutalon sijaintipaikasta:

 

Tämän aloitteen tekeminen perustuu Ikäystävällinen Naantali ohjelmasta Naantalin Työväenyhdistyksen kokouksessa käytyyn keskusteluun sekä naantalilaisilta tulleisiin toiveisiin, joista kotiseutuyhdistyksen kunniapuheenjohtaja Raimo Vahtera  kirjoitti Kalevalan päivänä:  ”Suotavaa olisi, että päätöksenteossa kuultaisiin ikäihmisiä. Naantalilaiset ansaitsevat ikäystävällisen Naantalin”.
Ohjelmassa itsessään todetaan: ”Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut – erottua, olla ennakkoluuloton ja myös edelläkävijä. Rohkeutta on asioiden määrätietoinen toteuttaminen ja loppuunsaattaminen”
Ohjelmassa viitataan myös vanhuspalvelulakiin: ”Lain tarkoituksena on parantaa iäkkäiden henkilöiden mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja yksilöllisten tarpeittensa mukaisesti ja riittävän ajoissa. Lisäksi tarkoituksena on parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen kunnassa.”

Aloitteen kysely ehdittäisiin tehdä vielä ennen asian päättämistä, ja nyt voitaisiin vielä säästää postikustannuksissa, kun vastauslomakkeen voisi palauttaa myös kuntavaalien yhteydessä.

Näillä perusteilla ehdotamme, että

kaikille naantalilaisille yli 70-vuotiaille lähetettäisiin kysely, jossa he voisivat ottaa kantaa palveluasumisyksikön toteuttamispaikasta: Vaihtoehdot olisivat aakkosjärjestyksessä:
A) Keskusta B) Luonnonmaa C) Nuhjala

Naantalissa 15 pnä maalikuuta 2021_
Mikko Rönnholm ja muut sd-valtuutetut

16.3.2021

1 Vastaus artikkeliin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa