Suunnitelma ei tule ikäystävälliseksi nimellä eikä kaunis kuva riitä: Tekoja ja rahaa tarvitaan.

Valtuusto Ts Vehmanen 20201207

TS:n Jukka  Vehmanen tiivisti Naantalin valtuuston keskeisimmän asian hyvin:

Ainesta ikääntymiskeskusteluun antoivat hoito- ja vanhuspalvelun henkilökuntamäärän lisäämistarve ja uuden palvelutalon rakentaminen. Vasemmisto ei sulattanut sitä, että kaupunki kiristää ikääntyvien ihmisten tukipalveluiden myöntämiskriteereitä. Sdp esitti, ettei myöntämisperusteiden kiristämistä tule vahvistaa ennen kuin palvelutarpeen kasvusta tehdään toimintasuunnitelma. Sdp esitti lisäksi suunnitelmavuosille yhteensä 42 uutta vakanssia ja kalusteita palvelutalon rakentamiseen liittyen sekä palveluseteleitä yli 75-vuotiaille kotona asuville.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Tero Tavio painotti ryhmänsä pitävän ikäystävällinen Naantali -suunnitelmaa kaupungin yhtenä tärkeimpänä haasteena.

– Kummeksumme sitä, miksi näin tärkeän asian kanssa halutaan väkisin ajautua törmäyskurssille sekä ymmärtää tahallisesti väärin. Politikointi pelkän vastakkainasettelun vuoksi senioripalvelujen kohdalla ei ole kovinkaan kunniakasta, moitti Tavio.

Sosialidemokraatit ovat kantaneet huolta kaikilla rintamilla. Saaristo Naantalin Eläkkeensaajien puheenjohtaja rymättyläläinen Lauri Laine on kirjoittanut lehdissä ja nyt puhunut huutavasta palvelujen tarpeesta. Hän ei ole halunnut – yhteistyön tekijä kun on – törmäyskurssille. Mutta epäkohtiin hän haluaa puuttua. Huonon politiikan paljastaminen panee kalikan osuneen älähtämään. Sellainen oli Tero Tavion reaktio.
Laurin puheenvuoro on kirjoituksia palstalla

Kuvakaappaus on TS:n verkkolehdestä. Kuva  ja teksti ovat tässä siksi, että fiksumpi lukija voisi huomata, että kuva ei kerro kaikkea, pitää kurkistaa Armonlaakson sisälle ja sinnekin jota kesäkuvissa ei näy.

 

8.12.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa