Vähemmän ikäystävällinen Naantalin kaupunki.

Saaristo naantalin eläkkeensaajat Lauri Laine pj jpg

SaaristoNaantalin Eläkkeensaajat ry on huolestunut Naantalin kaupungin vanhusten hoidon nykytilanteeseen.

Kokoomus hehkutti ensi vuoden talousarvion julkistamistilaisuudessa Naantalin panostavan nyt erityisesti ikäihmisiin. Talousarviossa oleva korotus ikäihmisten palvelujen määrärahaan ei riitä edes nykyisten palvelujen tuottamiseen eläkkeensaajien määrän ja palvelujen tarvitsijoiden lisääntyessä. Viime vuoden lopussa yli 75 vuotiaita naantalilaisia oli 1 962 ja viiden (5) vuoden kuluttua heitä (meitä)on lähes 3 000. Naantalilaisten eläkeläisten määrä kasvoi voimakkaasti jo 2010-luvulla, mutta vielä voimakkaammin Naantalissa syntyvyys laski, samoin koululaisten määrä väheni ja vähenee edelleen.

Naantalin kaupunginsosiaali- ja terveyslautakunta on osaltaan 12.11.2020 hyväksynyt äänestyksen jälkeen ikäystävällinen Naantali –ohjelman ja lähettänyt sen eteenpäin.
Samassa kokouksessa lautakunta hyväksyi tiukan äänestyksen jälkeen palvelujen myöntämisperusteiden tarkistuksen, käytännössä vahvan huononnuksen hoito- ja vanhuspalveluissa.
– Ajan henkeä kuvaa se, että lautakunnan kokouksessa oli paikalla lautakunnan jäsenten lisäksi 12 muuta henkilöä, viranhaltijoita, ja konsultteja vaikuttamassa lautakunnan jäsenten mielipiteeseen -.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös palvelujen tarjoamisen tiukennuksista tarkoittaa lautakunnan valmistelun mukaan esimerkiksi seuraavaa:
Kotihoitoon, palveluasumiseen, tehostettuun palveluasumiseen pääsee 1.1.2021 alkaen selvästi nykyistä huonommin.

Tällä hetkellä palveluasumisen piirissä on 20 ikäihmistä jotka eivät ensi vuoden alun jälkeisillä perusteilla sinne pääsisi. Nykyisistä kotihoidon asukkaista noin 15 – 20 % ei täytä uusia perusteita. Tämä tarkoittaa lääkärikäyntiensaattaja-avun loppumista, osittain ateriapalvelujen loppumista ja kauppa- ja saunapalvelujen loppumista.

On murheellista, että Naantalin kaupunginhallituksen juuri julkaistu talousarvio 2021 tai taloussuunnitelma vuosille 2021-2024 eivät sisällä euroakaan tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen rakentamiseen.

Puolueen, jonka edustajat kannattivat vahvasti tiukennuksia lautakunnassa, puheenjohtaja kirjoitti kauniisti Vakka-Suomen sanomissa, että kuntapäättäjät myös vastaavat siitä millaisista olosuhteista täältä viimeiselle matkalle lähdetään. Onkohan ajatus ollut mielessä päätöksiä tehtäessä.

Pyydämme vain, että me ikäihmiset Naantalissa saisimme oikeudenmukaisen ja tasavertaisen kohtelun muihin palveluihin nähden. Ei taloutta pidä hoitaa yhden, kasvavan väestöryhmän kustannuksella.

SaaristoNaantalin Eläkkeensaajat ry.
    Lauri Laine
puheenjohtaja

23.11.2020

1 Vastaus artikkeliin

  1. RS:n digilehden Elämänmeno-osiossa oli kirjoitus “Naantalissa ilahdutetaan ikäihmisiä vapaaehtoisten joulupaketeilla”, jota “juhpeur” innostui kommentoimaan:
    Tässä sama teksti, jos jota kuta kiinnostaa:
    “”RS:n lehdessä 27.11.2020 oli SaaristoNaantalin Eläkkeen saajien ry:n kirjoitus siitä miten kaupunki talousarviossaan jatkossa on supistamassa ja rajaamassa palveluiden tuottamista ikäihmisille. Varsin ajankohtainen ja tärkeä kannanotto tämä kirjoitus on Naantalihan on virallisesti julistanut olevansa ikäihmisten kaupunki ja toivovansa eläkeläisiä muuttamaan Naantaliin.
    Tältä eläkkeensaajien edunvalvontaorganisaatiolta on vain unohtunut yksi keskeinen ja tärkeä asia. Naantalin kaupunki on virallisesti, olisiko ollut itse eroamassa ollut kaupunginjohtaja vai kaupungin hallituksen puheenjohtaja, ilmoittanut, että Naantali toivoo lisääntyvää RIKKAIDEN ja VARAKKAIDEN ELÄKELÄISTEN muuttamista Naantaliin..
    Tämä kaupungin toivomus on varsin sopusointuinen kaupungin talousarvion linjauksen kanssa, sillä rikkaat ja varakkaat ikäihmiset eivät tarvitse yhteiskunnan kustantamia hoiva- ja tukipalveluja, vaan he hoitavat asiansa itsellisesti.”“

    Nyt NTY:llä on erinomainen tilaisuus 5.12.2020 ottaa kantaa talousarvion sisältöön, ja siihen mihin suuntaan Naantalin asukasrakennetta ja infrastruktuuria suunnataan. Nykyisin kantakaupungin alueella lähtökohtaisesti ei paljon muut liiku kuin ilmeisen taloudellisen turvatussa asemassa olevat eläkeläiset koirineen, lapsiperheet ja niin sanottua sosiaalista tukea tarvitsevat eläkeläiset ja muut raihnaiset on siististi siivottu muualle kaupungin reuna-alueille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa