Sanna Marinia haastetaan taloudella

Puoluekannatus Yle 20200702

Kannatuskakkosen eli suurimman oppositiopuolueen perussuomalaisten kannatus on pysynyt pilkulleen viime kuun lukemissa, ja kolmannen eli oppositiopuolue kokoomuksen kannatus nousi 0,4 prosenttiyksikköä.

Mittausjaksolle osui kohuja niin Suomen Perustan Totuus kiihottaa -kirjasta kuin kansanedustaja Ano Turtiaisen (ps.) rasistisesta twiitistä, mutta nämä eivät näy perussuomalaisten kannatuksessa.

– Todennäköisesti ilman Hankamäki-kohua (Totuus kiihottaa -kirja) perussuomalaisten kannatus olisi noussut hieman, mutta ei niin, että se olisi ihan eri tasolla, tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo. Yle uutiset

Tämä kertoo vain, että suomalaisten keskuudessa – ikävä kyllä – kysyntää on perussuomalisten sanomalla näille karkeimmillekin. Median on ylläpitänyt kuvaa uhriutuvasta puolueesta. Oikeudellisilla toimilla ei kannattaisi politiikkaa  jatkaa, on kesän opetus. Kannatusmittausten ennakointi on verrattavissa sään ennustamiseen ja ihan kun sattumalta kaksi #tieteelliistä# veikkausta aamun telkkarissa:

  1. Tuomo Turjan mukaan kannatusmittauksen staattinen tilanne voi ennakoida myllerryksiä.
  2. Hellepäiviä oli kesäkuussa 21, säätieteilijä veikkasi leikkimilelisesti, että heinäkuussa niitä olisi hellepäiviä viisi.

Nämä ovat veikkauksia, mutta niiden ero on siinä, että mielipidetutkijan  vaikuttaa  mielipiteellään tutkimuksen kohteena oleviin vastaajiin kun taas säätieteilijä puheet eivät sään muutoksia ei käännä.

Hallituksen  kannalta Keskustan pieni nousu parantaa tilannetta, mutta puheenjohtajakisan vaikutuksesta ei tiedä. 

Nopeasti arvaten Annikka Saarikko olisi näennäinen helpotus. Anikka on asenteellisesti hallitusviisikkoon liian hyvin sopiva, ja se voi vaikuttaa Oripäätä syvemmän maaseudun liiallisiin vaatimuksiin.

Vanhanisännän Matti Vanhasen sisällä voi vanha-aatami saada tiukempia sävyjä ilman Rukan latujakin.

Ja voi Keskustan puoluekokous voi aina yllättää. Ja se on sitten oma lukunsa.

Sanna Marinin kesäloma menee talousopintoihin, sillä hänen kimppuun käydään velka – rakennekysymyksillä kaikissa käänteissä toiveena on tietenkin asiallisuuden kolhiminen.

SDP:n puoluekokous on hankalassa paikassa sikäli, että se on ennen hallituksen budjettiriihtä ja kuten tiedämme puoluekokous puhuu toiveista utopioistakin,  kun talousarviot ovat vaikeuksien voittamista.

 

 

 

2.7.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa