Onnea soisi 60- vuotiaalle Kimmolle

Sanna Marin ja Kimmo Aho 20200918_184557
Kimmo Aho 60 vuotta.
  • Naantalin Työväenyhdistyksen puheenjohtaja
  • Kaupunginvaltuutettu vuodesta 1992 alkaen, puheenjohtajana 2020-2021.
  • Maakuntahallituksen jäsen
  • SDP:n puoluevaltuuston jäsen  ja piirihallituksen jäsen.
  • jne.
NTY:n jäsenenä kaikkien aikojen komein laajin ansioluettelo!

Se on osoitus luottamuksesta mitään lisäämättä tai pois jättämättä.

Merkittävintä on polku, jota pitkin Kimmo on taivaltanut. Se ei ole ollut lavea  eikä helppokulkuinen. Hänen kohdalleen on osunut Naantalin kaupungin kannalta suurin menetys Nesteen jalostamon lopetus. (Artikkeli kuva tuolta monien ongelmien ajalta)Se on ollut kohtuuton paikka pääluottamusmiehelle. Tuosta tehtävästä ei kaverit kiitä – paitsi Kimmoa muistivat kauniisti ja komeasti.

Olen saanut seurata Kimmon elämää jo ennen hänen syntymäänsä läheisesti. Alla on kirjoitus kymmenen vuoden takaa Kimmon 50 -vuotispäivän kunniaksi. Kaikki siinnä kerrottu on totta tälläkin hetkellä  paitsi, että näiden etappien väli on ollut Kimmolla elämän korkeakoulun tutkinnon jälkeinen uusi syventävä tutkinto oivallisin arvosanoin.
Läheisiä tukien ja heiltä voimaa saaden on ollut iloa nähdä Kimmo selviytymiskamppaillun voittajana.

Onnea saisi olla vastedes vähän enemmän!

MR

Kimmon kahvit Tiiliholvi 23.5.2026 klo 15-17

50 vuotiaalle Kimmolle
Kimmo on kiva kaveri vaikka onkin totinen toveri

Kiva kaveri ja mukava seuramies, jonka seurassa viihdymme. Kimmo on myös totinen toveri, jota ilmaisua sankarin huumorintajuun luottaen rohkenen käyttää. Kimmo on asioita vakavasti harkitseva ja ilmiöiden tavallista syvällisempi pohtija.

Kimmolla on juuret vahvasti työväenliikkeessä ja niihin hän päässyt perehtymään erityisesti Isoisän äidin kirjailija Ida maria Saarisen (Karken Idan) laajan kirjallisen tuotannon ja siihen liittyvän muun materiaalin välityksellä. Vahva punainen lanka kulkee 1990 luvun alun köyhyyden, vankileirien, työttömyyden ja sotien koettelemusten läpi Naantaliin ja luovuuden kukoistukseen.
Aikamme yksilökeskeisyys ja pinnallisuus ovat olleet huolestuttavia piirteitä. Tämä aika tarvitsee nopeaotteista käytännöllistä toimintaa. Menestyksellistä se kuitenkin voi olla sosialidemokratian kannalta arvioituna, kun siihen menneisyyden hallinta.
Kimmo on juuriensa kun oman kokemuksensa ansiosta suuren teollisuuslaitoksen pääluottamusmieheksi enemmän kuin sopiva, hän on pätevä.

Kimmo tuntee 1990 luvun laman ja silloisen rakennemuutoksen teollisuuslaitoksen alasajoineen ja sitä seuranneen työttömyyden omakohtaisesti. Hänelle työtön ei ole prosentti.

Kimmo on tehnyt hyvin mittavan kunnallisen luottamushenkilöuran.  Valtuutettuna meneillä on kuudes kausi. Kolme kautta sosiaalilautakunnan puheenjohtajana ja nyt Teknisen lautakunnan puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen kaupunkisuunnittelujaoston jäsenenä.
Sosiaalilautakunnan oli Kimmolle monesti kova paikka. Hän ei voinut olla heijastamatta omiin lapsuuden raskaisiin koettelemuksiin muiden kärsimyksiä. Hän oli päättäjä, joka kantoi täyden ei vaan poliittisen vastuun.

Luottamushenkilönä Kimmon hyviä ominaisuuksia on oivaltamiskyky.  Hän pääsee jyvälle nopeasti ja sen näkee silmään välähdyksestä ja kun paikkaan sattuu niin hykertävästä naurusta.

Naantalin sosialidemokraatteja Kimmo on edustanut kahteen otteeseen SDP:n puoluevaltuustossa ja piiritoimikunnassa. Häntä on ollut helppo esittää ja häntä on voinut varauksetta kannattaa.

Kimmo Ahon tarina on arvokas. Se pakottaa ajattelemaan. Mutta tärkeintä on positiivisuus ja inhimillisyys. Se meille tovereille ja kavereille ilo.
50-vuotias Kimmo ansaitsee kiitolliset yhteiset sosialidemokraattiset  onnittelut.

Henkilökohtaisesti rohkenen lämpimin ajatuksin toivottaa menestystä   Torikadulla naapurissa Haijaisten  talossa asuneen  varhaislapsuuteni päivän säteen   Ritvan pojalle.   

22.5.2026

1 Vastaus artikkeliin

  1. Onnea Kimmolle!
    Lempeä mies on käynyt tosiaan poikkeuksellisen kovan koulun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Sisällysluettelo

 


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa