Mikko Rönnholm

Sairaat ihmiset ja kovat kustannukset eivät ole tervettä taloutta

TERVEYDENHUOLTO ajaa USAn taloutta Rano Foroohar FT 20260427
Rana Foroohar kertoo uskomattoman  tarinan USA:n terveyden huollosta:

Hänen kolumni alkaa: Kun mietimme, mikä Yhdysvaltain taloutta ajaa, meillä on tapana ajatella tekoälyä, teknologiaa ja kaikkea digitaalista. Mutta itse asiassa Yhdysvaltojen kasvun suurin ajuri on terveydenhuolto. Sijoittajien tulisi ottaa huomioon, mitä tämä kertoo Amerikan tulevaisuudesta. Viime kuun työllisyysraportissa terveydenhuoltoalalla oli peräti 43 prosenttia kaikista uusista työpaikoista.

Jutun kohahduttava tieto on;

Centers for Medicare & Medicaid Servicesin tietojen mukaan Yhdysvaltojen terveydenhuoltomenot olivat 18 prosenttia BKT:stä vuonna 2024 ja nousevat yli 20 prosenttiin vuoteen 2033 mennessä

Suomessa BKT osuus noin 10 prosenttia. Huomioon ottaen USA:n kansantulon korkeus meidän kulut ovat alle puolet USA:sta. Ja kuitenkin meidän terveydentila ja  sosiaaliset olosuhteet ovat  keskimäärin paremmat. Siis ei ole mitään syytä huutaa markkinavoimia hoitamaan tätä sektoria Suomessa. Samaa ha ovat todistaneet kokeilut ja tiedot yksityisen puolen epäonnistuneista tapauksista.

Kolumni päättyy:

Vaikka tekoäly voisi helpottaa palvelujen tarjoamista ja (mahdollisesti) tehdä siitä halvempaa, se ei välttämättä paranna rakenteellisia tekijöitä – ikääntymistä, kroonisia sairauksia ja laajempia sosioekonomisia haasteita – jotka lisäävät terveydenhuoltomenoja Yhdysvalloissa. Ennen kuin näihin puututaan, nopeasti kasvava sektori ei välttämättä ole merkki terveestä taloudesta.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa