Mikko Rönnholm

Miksi Aleksi Suro?

aleksi-suro-piirikokous-20220410
Kun me piirikokousedustajat valitsemme piirin puheenjohtaja, voi perusteena olla ehdokkaiden arviointi esimerkiksi kotipaikan, sukupuolen, iän, koulutuksen tai erilaisten henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella.

Vaikka naantalilaisena oli helppo perustella naapurikaupungin Aleksi Suron valintaa, niin kohdallani valinta perustui Aleksin haastatteluissa hänen antamiin vastauksiin osin, mutta varsinaisesti olin häntä tukemassa siksi, että hän on kannanotoillaan saanut tällä palstalla huomiota pariin kertaan. Alla olevista linkeistä voi tutustus Aleksin aiheisiin ja  tekemiini arvioihin.

Toinen asia koski Nato-jäsenyyttä piirikokouksessa heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen ja toinen lapsilisien verotusta. Asiaan voitte perehtyä ja huomata, että Aleksi oli aloitteellinen ja rohkea ja ennen muuta osasi perustella kantansa.

https://www.sdpnaantali.fi/blogi/nato-keskustelu/ ja https://www.sdpnaantali.fi/blogi/aleksi-suro-on-asia-linjalla/

Emme me tietenkään liikoja odota, mutta sitä toivomme, että puheenjohtaja jaksaa olla avarakatseinen, monipuolinen, harkitsevainen, mutta pelkäämätön päättäjä.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa