Kuvassa on Naantalin eriskummallinen talo: Ensin se oli yksityinen huvila sittemmin Yhteiskoulu , myöhemmin Nuorisotalo ja lasten tarha ja nyt siellä hallitsevat Muumit. Muuntuvaa kulttuuria ja palkittua matkailua . Onnittelut Pekka Lohikosken joukkueelle!
Muumimaailma on tuonut Naantaliin kesäistä elämää ja toimeentuloa – se on hyvä asia meille naantalilaisille, muta myös Turulle: Turun hotellit siitä hyötyvät ja mikä hienointa Emma teatteri on Turun kaupunginteatterin kannattavin toiminta niin että yhteistoimina on kannattavaa kaikille.

Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson puhu viisaita ja Merimaskun oppilasratti Sini Paasikiven johdolle esiintyi fiksusti; 1000 kirjaa vuodessa yhden luokan lukemana!
Onnea !















Tiedä nyt sitä sitten mikä Pekan osuus tässä muumibisneksessä oikeastaan on. Lähinnä pelkkää sattumaa, että poikansa lopetti peruskoulun opettajan työt ja siirtyi kokopäiväisesti muumibisnestä vetämään. Toki Pekkaa ja vaimoansa voi onnitella kuten keitä tahansa vanhempia, että saivat yhteisen lapsen, joka sattui olemaan poika.
Kiitos Juhani
Tommia tarkoitin, mutta tämä Trumpin teettää tällaista