Työväenyhdistyksen säätiö -
Blogi ja kirjoituksia
Muistojen Merisali
Lauri Kangas emeritus suurlähettiläs, entinen nuorisolautakunnan jäsen oli nähnyt melkoisen vaivan kaivamalla muistojensa laatikoista kuvia ja tarinoita Merisalin kohtaloista 1960-luvun lopulta diskon aikaan vuoteen 1973. Kun Lauri oli 1969 alkaneella…
Lue lisääVälinpitämättömyys ja itsekkyys ruokkivat nationalistista populismia
Kenen Syy? Meidän syy: Me kansalaiset – äänestäjät tietenkin äänestämällä ajattelemattomasti; puhumattakaan niistä jotka eivät edes vaivaudu äänestämään. Maailman suurimmat murheet on aikaansaatu olemalla hiljaa ja hyväksymälle kansalliskiihkoisten ideat: Ein…
Lue lisääMusiikin juhla alkoi taas
Aurinkoinen, kesäinen ilma ulkona ja sisällä kirkossa soivaa virtuoosien loistoa – naantalilainen tunnelma on taas täällä. Enempää ei voi pyytää musiikkijuhlien avaukselta. Avauspuheen pitäjä Minna Lindgren taitava ja terävä sanankäyttäjä…
Lue lisääEU on mahdollisuus !
Onko EU elefantti vai kameli oli avauskysymys panelisteille? Mielenkiintoisia vastauksia ja tulkitsin, että enemmän kamelin suuntaan ajatukset kallistuivat eli kuten Sixten Korkmankin kolumnissaan: “Metaforan mukaan EU on kuin kameli, kummallisen…
Lue lisääItsenäinen kansa – Yhteistyön maailma: Suomi ja EU
Tämän kirjoituksen otsikko Itsenäinen kansa -yhteistyön maailma on lainattu Suomen Sosialidemokraattisen puolueen periaateohjelmasta vuodelta 1952 Otsikon alla paalutettiin: Sen vuoksi Suomen Sosialidemokraattinen Puolue on antanut ja tulee kaikissa vaiheissa antamaan…
Lue lisääNaantali Taidehuoneella vielä 9.6. asti muotoilun helmiä
Taidehuoneella 21.5.–9.6. Juhani Salovaara ja Jorma Vennola: Äiti taide. Teollista muotoilua ja taidetta. Kannatta poiketa poikkeuksellisen nähtävillä mielenkiintoinen kokonaisuus. Taidetta ja arkipäivää – vitsikästä syvällisyyttä. Yllätyt – positiivisesti ja selaa…
Lue lisääOn kioski paikoillaan ja paikallaan
Naantalin Rantakioskin alku menee tsaarin aikaan, en saanut siihen vahvistusta vaikka luulin 110 vuoden takaisesta sotasanomia postikortissa kioski ei välitettävästi näkynyt vaikka olikin läsnä. Mutta kioski on olut kiintopisteenä kauan…
Lue lisääYstävyyden ja yhteenkuuluvaisuuden Pennikilta
Turun Työväen Säästöpankin henkilöstön pennikilta juhli 30 vuotista uutta taivaaltaan Turun Työväentalolla. Todellisuudessa tarina on alkanut jo vuonna 1955 ja mikä merkittävää; perustajajäsen Raija Samuelsson on seurassamme ja asuu Naantalissa…
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 40
- 41
- 42
- 43
- 44
- …
- 249
- Seuraava »






















