Tiina Tunturi lähetettiin viimeiselle matkalle laajan saattojoukon ja musiikin täyttämässä Ylösnousemuskappelissa, jota auringon säteet kauniisti Tiinasta muistuttaen juhlisti.
Siunauspuheessa toistui valo ja ilo. Paljon puhuttiin hyvyydestä ja tietenkin sakramentin mukaiset asiat olihan Tiina korkeassa kirkollisessa luottamustehtävässä elämänsä loppuun asti.
Olen sosiaalisessa mediassa musiikkijuhlilla mukana olleena lyhyesti lausunut: Primus inter pares.
Apocalyptica, puhun orkesterista, joka saatiin esiintymään Naantalin 40. juhlille. Arto Noraksen ideana oli, että orkesteri esiintyisi ponttonilla Naantali Venesatamassa ja yleisö saisi kuulla koko rannan täydeltä. Minunkin mielestä loistava idea, mutta sanoi Tiina.
Urheilukentällekään ei konserttiväkeä silloin päästetty pilaamaan nurmen, sanoivat teknikot.
Lopulta kirkkopuisto ja lava Maariankadun puolelle sijoitettuna tuli yhteiseksi ratkaisuksi. Menemättä yksityiskohtiin totean lyhyesti, että diplomatialla ja painavilla argumenteille Tiina käänsi kahden ei kovin joustavan miehen päät. Tiina oli myös sosiaalinen lahjakkuus.
Naantalin Musiikkijuhlat on näyttävä tapahtuma, mutta taloudellisesti hankala. Tiina joutui murroksessa ottamaan vastuuta aina siihen asti, että henkilökohtaisesti otti väliaikaista rahoitusvastuuta. Hänelle musiikkijuhlat olivat paljon enemmän kuin työpaikka:
Ei vaan Aus der Libe zu Kunst vaan myös Plikten framför allt
Muistojälki Tiinasta luo hyvän mielen
