Mikko Rönnholm

Temppupolitiikkaa tiedossa kun kannatusta kohennetaan

Puoluekannatus Yle 20250807

Hallituksen sisäinen kamppailu näkyy. Perussuomalaiset ovat kesän aikana keräilleet julkisuuttaa innokkaasti.  Ja ilmeisesti vanhoihin luotetaan ja  maahanmuutto ja kehitysyhteistyö erityiskohteina Purran saksihommissa.  Työmarkkinajutuissa on persuilla yritystä irtaantua ay-liikkeen kurituslinjasta.

Petteri Orpo tunnin junan kanssa on ahtaassa raossa – tänään Orpon ongelmareppuun heitettiin laivamiehistöjen verotusetujen leikkaaminen.

Eihän tässä mitään järkeä ole, keväällä alennettiin veroja ihan turhaan ja nyt taas  leikataan joka puolelta. Jotenkin tulee mieleen, että nyt on enää kysymys siitä, että millä keinolla saadaan tulevan hallituksen toimintaan vaikeusastetta nostaa mahdollisimman korkealle.

Trumpin viitoittamaa tietä – Mediatemput ovat pääroolissa ja sitten uskotaan, että oikeistolainen kansan enemmistö tuntee aiheesta kiitollisuutta  eduista, rikkaille on järjestetty ja köyhemmille riittää kansallismielinen uhoilu.

SDP on suvereenissa johdossa; sotealueiden ja kuntien uudet demarivetoiset  hallinnot joutuvat kuitenkin testiin kun ensi vuoden budjetteja laaditaan.  joita Purran silmissä välähteli vahingonilo, kun hän esitteli  valtion budjettileikkauksia, jotka kohdistuvat paikallishallintoon.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa