Kun kotimaassa asiat ovat rempallaan haetaan apua ulkomaisista suhteista : Alex Stubb on kiistatta onnistunut ja nyt hän ripottelee taikapölyä hallituksen päälle:
- Olen hyvin tyytyväinen siitä, että hallitus on kyennyt tämäntyyppiseen päätökseen. Se on osoitus jälleen siitä, että Suomeen ja suomalaisiin voi luottaa ja että meillä on ulkopoliittista pelisilmää ja että meidän yhteistoiminta toimii. Erinomaista toimintaa pääministeriltä, valtiovarainministeriltä, puolustusministeriltä ja ulkoministeriltä, Stubb kiitteli. Demokraatti 15.11.2025
Ja eilen myös tuotiin velkajarru.
Tietenkin nykyhallitukseen epäonnistumineen voisi synnyttää ajatuksen, että jotain muualla käytössä olevaa pitäisi Suomeen saada. Ruotsin velkataso 40 ja siihen pyritään vaikka juuri nyt jyristellään 90 pahemmalle puolelle.
Orpo -Purra hallituksen ideana on näyttää, että kyllä me muut kun ei muut. Tämän ansan vältti SDP hyväksymällä alustavasti mallin, jonka puolueen täytyy tiettä olevan ennen muuta politiikkaa.
Hienoa olisi, jos valtio olisi taloudellisesti vahva, mutta ilman hyvää taloudellista toimeliaisuutta tilanne sen kun pahenee, sillä välttämättömät puolustusmenot ovat uutta lastia vanhan päälle. Ja kun veronmaksukykyisiä varjellaan tai suorastaan lahjotaan, niin kyllä näillä lupauksilla ei ole merkitystä.














