PS menettää työväen kannatusta
SDP on tällä hetkellä selkeästi työväestön suosituin puolue, Turja sanoo.
– Ei ole tullut kovin hyviä talousuutisia. Työttömyys on uudessa ennätyksessään. Suomi aloitti EU:n tarkkailuluokalla. Sosiaaliturvaan ja tukiin tehdyt heikennykset alkavat näkyä. Perussuomalaisten kannatuksessa saattaa näkyä yleinen tyytymättömyys taloudelliseen tilanteeseen ja siihen, miten hallitus on taloutta hoitanut, Turja sanoo.
Palopuheet ei suojele pakkaselta – eikä tyhjää täydeksi tee. Sanailtiin ennen ei uskottiin, ettei työmies ole yksinkertainen.
Noin sitä ennen sanailtiin. Maailman ja Suomen kehitystä seuratessa on usko fiksuun duunariin horjunut, kun niin monet ovat uineet persujen verkkoihin ihan ehdoin tahdoin.
Mutta nyt:
Maahanmuutto on ollut ennätyksellistä tämän nyky hallituksen aikana ja hallituksen muutkin toimet alkavat tuntua kuten tutkijakin arvelee. Ehkä se panee miettimään. Ja jos uutisia ja ajankohtaisia keskusteluja seuraa niin silmät voivat avautua:
Tällä viikolla Riikka Purran suupielet vääntyvät alaspäin ja miljardien tulva vaikuttaa hallitsemattomalta. Hän ehkä luulee hallitsevansa asioita, mutta taitaa olla päinvastoin: rele välittää ja suu tykittää. Nyt olisi boottamisen ei boostamisen paikka.
Sosialidemokraattien on säilynyt. Olen toivonut rohkeampia otteita. Hesarin haastattelusta selviää miksi:
Konkaripoltiikko MR HS 20260205














