Rymättylä kirkko täyttyi saattoväestä. Omaisten ja läheisten runsaslukuisuus loi lämpöä. Palokuntalaistovereiden kunniavartiosto antoi tilaisuudelle juhlavuutta.
Siunauspuhe oli vaikuttava. Selkeä sanoma, että täällä muistamme elämää sen kaikissa muodoissa. Saarnaajan ”Kaikella on määräaikansa” oli nivottu yhteen sen kanssa, että Lauri teki määräaikanansa kaiken hyvin ja vähän päälle.
Lauri Laine liittyy mielissämme Rymättylään ja Rymättylä Lauriin. Mutta Lauri ehti aina myös meidän sosialidemokraattien rientoihin niin Naantalissa kuin piirissä. Häntä on muistettu näilläkin sivuilla syntymäpäivinä, josta yksi linkki 75-vuotispäivältä.
Mutta vielä laajemminkin: Sinibarettien läsnäolo ja muistopuheen erinomainen laajennus rauhanturvaamisen kansainvälisyyteen oli hyvä muistutus läsnäolleille maailmastamme ja sen tilasta.
Mieleen jäävä viimeinen palvelus miehelle, joka itse palveli aina auliisti niin läheisiä kuin yhteisöjä.
mr














