Gideon Rachman , geopolitiikan syvällinen asiantuntijana kolumnissaan viittaa vahvasti ja arvostavasti Alex Stubbiin ja Suomen esimerkkiin.
Laajemmin Ukrainan tulevaisuutta ajatellen keskeiset eurooppalaiset hallitukset ymmärtävät, ettei keskustelu voi rajoittua pelkästään alueeseen – vaikka se onkin tärkeää. Suomen presidentti Alexander Stubb, vaikutusvaltainen toimija nykyisessä diplomatiassa, on ehdottanut hyödyllistä viitekehystä tulevaisuuden pohtimiseen – hyödyntäen oman maansa kokemuksia kahden sodan jälkeen Venäjää vastaan 1940-luvulla.
Lopulliset rauhansopimukset merkitsivät sitä, että Suomi luovutti noin 10 prosenttia alueestaan. Sodanjälkeisen Suomen oli myös pysyttävä puolueettomana valtiona välttääkseen Moskovan vastakkainasettelun. Mutta – ratkaisevasti – Suomi säilytti laillisen itsenäisyytensä ja demokratiansa. Se mahdollisti sille vauraan, vapaan ja menestyvän maan. Stubb esittää, että Ukrainan tulevaisuuden turvaaminen edellyttää kolmen asian pohtimista: itsenäisyyttä, suvereniteettia ja aluetta.
Tuon viitekehyksen – ja Suomen kokemuksen – perusteella voidaan päätellä, että Ukrainan ei tarvitse saavuttaa 100-prosenttisesti tavoitteitaan kaikilla kolmella alueella selvitäkseen tästä sodasta myönteisellä tulevaisuudella. Jos Ukraina pystyy säilyttämään itsenäisyytensä ja demokratiansa, niin joidenkin tosiasiallisten alueellisten myönnytysten tekeminen saattaa olla tuskallinen mutta hyväksyttävä myönnytys. Myös itsemääräämisoikeuskysymys on ratkaisevan tärkeä. Venäjä on vaatinut valtavia rajoituksia Kiovan vapaudelle suunnitella omaa kurssiaan – mukaan lukien Ukrainan armeijan koon ja kyvykkyyden rajoitukset sekä Ukrainan Nato-jäsenyyden ja mahdollisesti EU-jäsenyyden kiellon.
Ukraina ei selvästikään voi hyväksyä sotilaallisia rajoituksia, jotka saattaisivat vahingoittaa maan puolustuskykyä. Mutta jos Kiovan annetaan jatkaa EU-jäsenyyden tavoitteluaan, Nato-kysymys saattaa jäädä hetkeksi pöydältä – varsinkin kun poliittinen todellisuus on, että Ukrainan Nato-jäsenyys vaikuttaa epärealistiselta lähitulevaisuudessa.
Suomi puolustautui ylivoimaista entistä tosin järjestelmän vaihtanutta emämaataan vastaan ensin Talvisodassa yksin sittemmin Hitlerin Saksan liittolaisena rinnalla vaikka erillissodaksi nimittämässään jatkosodassa. Liittolaisuus natsien kannalta oli tietenkin Suomelle rasite ja siitä huolimatta saavutettiin alueluovutuksista huolimatta demokraattinen järjestelmä, jota tosin jouduttiin puolustamaan kommunistien Neuvostoliiton tukemia kumousyrityksiä vastaan. Mutta siinä onnistuttiin on tietenkin pieni ihme, joka perustui demokraattiseen perinteeseen ja korruptoitumattomaan hallintoon .
Ukrainalaisiille olisi välttämätöntä liittoutua länteen, jotta demokratialle saadaan riittävä taustatuki, sillä Putinin venäjä ei kaihda keinoja sekaantua Ukrainan hallintoon.
Ps. Kun suomessa hallituksessa on tuo trumppilainen perussuomalisten porukka, niin nyt he voisivat isänmaallisuuden hengessä yrittää vaikuttaa suuren esikuvaansa.
