Työväenyhdistyksen säätiö -
Blogi ja kirjoituksia
Puhe Suomen lipun päivänä
Hyvää Juhannusta ja tervetuloa Naantalin kaupungin lipunnostotilaisuutteen.Hyviä uutisista näkee harvoin isoja otsikoita. Mutta tällä viikolla sellainenkin ihme tapahtui, että keskiviikkoisessa Hesarissa oli puolen sivun juttu, jona otsikkona oli: Juhannussäästä tulee…
Lue lisääLauri Laine: Toisenlainen kertomus taloudesta
SDP:n ryhmäpuhe tilinpäätöksestä ja tarkastus- ja arviointikertomksesta vuodelta 2013. Kaikista uhkakuvista, paineista ja kuntaliitoskuvioiden aiheuttamista ylimääräisistä töistä huolimatta Naantali suoriutui hyvin tehtävistään. Monen tappiollisen vuoden jälkeen tilinpäätös kääntyi positiiviseksi.Kaupungin johdolle…
Lue lisääNoora Majan liittokokousterveiset
Liittokokousterveiset Vantaalta Demarinuorten XXV liittokokous järjestettiin 6.-8.6.2014 Vantaalla. Itse lähdin ensimmäistä kertaa mukaan Lounais-Suomen delegaatiossa, johon kuului kaikkineen 33 nuorta. Lähdimme matkaan aikaisin perjantai aamuna ja saavuimme puoliltapäivin kokouspaikallemme Sokos…
Lue lisääMusiikkijuhlien pitkä kaari on ihme
Mikko Rönnholm: 35.Naantalin Musiikkijuhlien avaussanat Arto Noras perusti 1979 säätiön Naantalin kaupungin starttirahojen 100.000 markan suuruisella alkupanostuksella. Juhalat ovat kasvaneet, keskittyneet ja muuttuneetkin vähän, mutta sama kaiku on musiikin,…
Lue lisääKimmo Aho: Äitien toukokuu
Toukokuu on hieno kuukausi. Siihen osui luonnon heräämisen ohella tietenkin äitienpäivä ja tänä vuonna myös koulujen päätösjuhla. Äideille nuo päivät lienee molemmat olevan erityisiä muistojen päiviä. Toki uskon ja tiedän…
Lue lisääMitä Pikettyn kirja ja muut maailman merkit kertovat sosialidemokratialle.
Pikettyn löydöksien arvoa vähentävät virheet otsikoi Financial Times 23.5.2014 ja viittaa FT:n ekonomisti Chris Giles kriittiseen kirjoituksen: Data problems with Capital in the 21st Century. Chris Giles tutkittuaan aineistoa, jota…
Lue lisääMiten kävikään kunnallisen pääomaveron puoluekokouksessa.
Aluksi on todettava, että puoluehallitus oli ottanut ehdotuksiin kielteisen kannan ja sitä tukevat laajat valtionvarinministeriön virkamiesten pohjalta kirjoitetut perustelut oli jaettu kokousedustajille. Niiden yksinkertainen idea oli, että pääomatulot sopivat huonosti…
Lue lisääSDP:n vaaliohjelma: Me kannatamme sinua
SDP:n europarlamenttivaaliohjelma on kymmenkohtainen ja löytyy kokonaisuudessaan www.sdp.fi sivuilta 1. Työtä kaikille. Työllisyyden lisääminen on EU:n ensisijainen tehtävä. Kaikkien EU:n päätösten on tuettava eurooppalaisia työmarkkinoita ja uutta kasvua. EKP:n on…
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 231
- 232
- 233
- 234
- 235
- …
- 249
- Seuraava »



















