Mikko Rönnholm

Samaa mieltä

MarkkuKuismaHS20180729

Markku Kuisman pitämättä jääneen jäähyväisluennon sijasta hän antoi Hesarin Esa Liljalle   sunnuntaisivuille 29.7.2018 haastattelun.
Valinta ei ollut markkaintaloudellinen vaan terveydellinen ratkaisu,sanottakoon teemaan liityen

Haastattelu oli kaikin puolin onnistunut ja jää mieleen ja muihinkin muistoihin.
Kaikkien politiikassa olevien ja sinne tulevien kannattaisi se lukea!
Haastattelun loppu kuulu Kuisman nimeen näin:

”Suomessa ei ole koskaan ollut näin huonoa hallitusta. Mutta
eihän niin voi missään sanoa.”
Kärjistystä seuraa taas perustelu. Kun Juha Sipilän hallitus aloitti, Kuisma
suhtautui siihen positiivisesti.

”Ajattelin, että hienoa. Tulee tällainen business mind, joka
näkee ison kuvan.”
Mutta sitten alkoivat ”soutaminen ja huopaaminen ja kummalliset puheet”.
”Montako lakialoitetta on mennyt läpi ja montako on vedetty takaisin?
Maailmanhistoria ei tunne yhtään esimerkkiä, jossa hyvästä yritysjohtajasta
olisi tullut hyvä valtiomies.”

Liiallinen usko markkinoihin näkyy Kuisman mukaan Sipilänkin
hallituksessa. Tuottavat valtionyhtiöt halutaan myydä, vaikkei siinä valtion
näkökulmasta ole järkeä. Toinen esimerkki on sote-ratkaisu.
”Se on olevinaan markkinahenkisyyttä, mutta pelkään, että siitä tulee
rahastuskoneisto, kun yhtiöt päästetään aivan ytimeen.”

”Ei poliittinen valta osaa ja tiedä kaikkea parhaiten. Mutta
ei sitä tiedä yksityinen yrityskään. Jokin tasapaino pitäisi olla. Pelkään,
että liikkeellä ovat voimat, jotka eivät aina tiedä, mitä tekevät. En viitsi
käyttää sanaa uusliberalismi, se on niin höpöhöpöä. Mutta sitä se ikävä kyllä
on.”

Kuisma on joskus miettinyt, onko hänellä itselläänkin ollut
jokin vaikutus nykyiseen markkinauskoon ja konsulttihöpötykseen.

”Kun olin nuori, yritystoimintaan suhtauduttiin aina
automaattisesti negatiivisesti. Siinä oli vaistomaisesti jotakin mätää.”
Kuisma itse ajatteli, että yritystoimintahan on päinvastoin fiksua ja älykästä.

”Joskus tulee katumus. Olenko itse ollut tekemässä sitä
liian ihailtavaksi ja ymmärrettäväksi? Olenko heikentänyt ihmisten
intuitiivista vastenmielisyyttä yrityksiä kohtaan? Mutta näin sanoessani
tietysti ylikorostan omaa rooliani.”

Kuisma sanoo joskus ihmettelevänsä sitä, että nykyiset
sukupolvet vaikuttavat olevan markkinoiden edessä avuttomia. Historiasta löytyy
vaikka kuinka monta tapausta, joissa markkinoita on kahlittu hyvin tuloksin,
Yhdysvaltain kilpailulainsäädännöstä alkaen.
Professorin jäähyväisluennolla on siis hyvin selkeä viesti.
”Ei pidä antautua.”

Näinhän se on mennyt. Analogia omaan kokemusmaailmaan on osuva. Siksi sanon, että toveri todistaa, vaikka ei se tätä tarvitse,  arvovaltaisen  veljen lausuman puolesta:

Olen samaa mieltä!

Parustelujakin tulee kunhan lämpötila vähän laskee!
MR

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa