Esimerkillinen Livonsaari

Livonsaaripäivä  15.6.2013

Aivan aluksi pyydän kiittää kutsusta. Mieleen tulee Paavo Aition kertomus Iniön reissusta. Hän oli saanut Iniöstä monet vuodet kaksi ääntä. Hän kertoi osallistuneensa Juhannusjuhliin ja jopa tanssineensa siellä. seuraavien vaalien tulos oli pettymys: äänisaalis on pudonnut 50 prosenttia yhteen ääneen.

Teitä kiinnostaviin kysymyksiin pyrin kunnioittavasti vastamaan seuraavaa. (Tässä hommassa On Tiina Rinne Kylänpää ollut apunaniJ

Mikä on maaseudun palvelujen tulevaisuus?

Trendinä on pelottava keskittäminen. Siitä ja yleisestä kehityksestä  vähän tarkemmin puheen loppuosassa. Nyt paikalliselleruohokentälle.

Naantalissa on vielä ollut hyvä tilanne: kaupunki ei ole vielä kuntaliitoksen jälkeen karsinut saariston palveluverkkoa toisin kuin monet muut kunnat.

Naantali on kehittänyt hyvin Livonsaari-Velkua-aluetta: esim. kaupunki on antanut lisää kutsutaksin palveluvuoroja Velkualta Naantaliin (aikaisemman yhden asiointikerran sijaan on nyt 2 kuljetusta/vko + päivittäiset  koulukuljetukset Naantaliin, joissa voi kulkea kuka tahansa.)

-kaupunki myös ylläpitää Velkuan palvelupistettä, jonka  asiamiesposti on muuttumassa kunnalliseksi toiminnaksi . On todennäköisesti ainoa laatuaan Suomessa.

- Nykytilanteessa on monista asioista tingittävä ja toimenpiteet tulevat koskettamaan kaikkia. Livonsaarella lähivuosina lakkautettu palvelu oli kirjasto. Muuta kunnallista palvelua ei ole, joten livonsaarelaisia kiinnostavat palvelut ovat ensisijaisesti Kummelin (terveyskeskus, kirjasto, päiväkoti) ja Velkuan koulun palvelut. Näiden tulevaisuus? Maaseudun elävänä pitäminen vaatii tietyn määrän palvelua.

-Palvelustrategia valmisteilla: uudet tavat tuottaa palveluja  on ajankohtaista, ehkä siihen otetaan oppia täältä teiltä, sillä Livonsaarella erinomainen ja toimiva kyläyhdistys. Varsin Hyvän leader-rahoitteisena hankkeena korjataan nyt vanhaa kylätaloa kylän monitoimikeskukseksi: harraste-kokous- ja juhlatilat ovat valmistumassa.

Yhdistyksellä on vilkasta toimintaa. Naantalin saaristolautakunta tukee yhdistyksen toimintaa vuosittain. Tämäntyyppistä kumppanuutta kunnan ja kolmannen sektorin välillä tarvitaan. Yhdistys järjestää mm. seuraavaa: siivoustalkoot, tapahtumia (mm. Livonsaaripäivä), Kesätori, yhteisöllisiä tapahtumia ( jouluateria+ juhlat, tanssit, päivällisiä) kaupan jouluvalot, uimarannan ylläpito, Samppavuoren näkötornin rakentaminen. Ja nyt uutena hankkeena on yhteinen kylien kehittämishanke Velkuan saaristolaisyhdistyksen kanssa. Siis tämä yhdistys hoitaa paljon tehtäviä, jotka kaupungissa  - tiiviimmässä yhteisössä - hoidetaan  kaupungin palkkatyönä. Hyvä käytäntö, jota pitäisi levittää. Saariston yhdistykset ovat merkittäviä toimijoita saariston kehittämistyössä. Seiso omalla pohjallasi äläkä luota kunnan apuun, voisi olla tulevaisuuden motto.

Onhan toimintanne sitä paitsi huomattu ja tunnustettu, kun Livonsaari nimettiin Varsinais-Suomen vuoden kyläksi viime vuonna 2012!!!.

Sitten tähän keskittämispolitiikkaan, jota nimitetään kuntarakenne tai sote-uudistuksesksi.

Kaiken lähtökohtana on kiristyvä julkinen talous, joka ajautui ahdinkoon kansainvälisen finanssikriisin seurauksena. Vuonna 2008 Lehman Brothersin konkurssi iski tsunamin lailla ja meidänkin kansantuote purosi kahdeksan prosenttia, 15 miljardia oli pysyvästi poissa. Suomi oli 2008 vähävelkainen kansantalous ja lamaa oli mahdollisuus torjua elvyttämällä veronalennuksin ja julkisia menoja lisäten eli velkaa kasvattaen.
Työllisyysnäkökulmasta selvisimme kohtalaisesti, mutta kestävyysvajetta joudumme korjaamaan vielä kauan.

Kun samaiset syyt eli yksityisen puolen  finanssiongelmat , Kreikka on luku sinänsä , heiluttivat pankkeja Irlannissa, Portugalissa ja nyt Espanjassa ja viimeksi Kyproksella ja kun Italiakin on vaikeuksissa , on Eurooppa syöksynyt taantumaan uudelleen.  Juuri kun oli saatu nokka pinnalle sukellettiin taas, ja Suomi vientivetoisena maana on mukana tässä kurjuudessa. Vaihtotaseluvut ja ennusteet ovat huonot. Euro valuuttana ei ole tätä aiheuttanut, mutta se on voinut välillisesti luoda väärää turvallisuuden tunnetta. Mekin olemme nauttineet alhaisista koroista, joka on pitänyt omaisuusarvoja korkeina. Monimutkaisiin asioihin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja eikä helppoja ratkaisuja.

Tällaisissa, mutta nykyistä hieman valoisimmissa olosuhteissa tasavaltamme hallitus päätti tasapainottaa Suomen talouden nopeassa tahdissa eli vaalikauden aikana. Sen saavuttamiseksi sovittiin, että toinen puoli aukosta hoidetaan veroja korottamalla ja toinen kustannuksia vähentämällä. Ongelmaksi muodostui kysymys: Mistä leikataan. Ja sitten keksittiin, että kuntatalouden puoletta löytyy neljä miljardia, mutta ei keksitty oikein mistä ja niinpä sitten kolmen entisen ministerin lamppu syttyi Jan Vapaavuori, Jouni Backman ja Osmo Soinivaara laativa kuntarakenneuudistuspaperin, josta tuli hallitusohjelman ja jossa usko pannan kuntien yhdistämisen säästöjä tuomaan vaikutukseen. Mitään näyttöä säästöistä ei ole olemassa eikä esitetty. Vain hurskas toivo. Idean hyvänä puolena oli, että murheet siirretään murheet muille eli kuntapäättäjille.

Suomen Kuvalehdessä Osmo Soininvaara jatkaa tätä ristiretkeä:

Kaupunkiseuduilla ongelmana ei ole palvelujen järjestäminen vaan kuntien välinen osaoptimointi, joka vaurioittaa kuntien kehitystä pitkäaikaisesti. Selkeimmin tämä näkyy Turun seudulla, joka on riidellyt itsensä maakuntasarjaan, vaikka Turulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet kehittyä maan toiseksi merkittävimmäksi kaupungiksi.

Lyhyesti vastaamme, että seutu ei ole riidellyt, Turku kylläkin. Seudun muiden kuntien aktiivisuus on onneksi korjannut Turun tunaroinnin, joka alkaa olla takana päin virheistä suuren osan. Alueen ja koko seudun ja myös Turun onneksi. En pistä tikulla silmään kun muistutan Nesteen ja Muumimailailman kohtaloista.
Soininvaara ehdottaa, kun pakkoa ei saa käyttää, niin pakottavaa metropolihallintoa. Ja nyt puhun politiikkaa: Eikö olekin ihmeellistä, että kaiken maailman vapauksien puolesta saarnaava vihreä vaatii pakkoa ja kilpailun estämistä. Ja sitten ihmetellään miksei politiikan tekijöihin luoteta.

Käytännössä Naantalin osalta tiedämme, että kuntaliitos ei tuonut säästöjä, päinvastoin. Se ei johdu mistään henkilökunnan viiden päivän karenssisäännöstä. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että jos palveluja yritetään ylläpitää, niin väkeä tarvitaan ja myös siitä, että siirtymävaihe tuo uusia tarpeita. Ylipäätänsä ennakkolaskelmat ovat usein liian ruusuisia. Politiikassa usein anteliaisuus voitta pidättävyyden ja pieniä kohtaan pitää olla kiltti, se on hyväsydämistä. Viidennen vuoden jälkeen säästöjä valtiolle, mutta meille tulon menetyksiä, sillä valtionosuuksiin kompensaatio poistuu.

Tässä ollaan nyt. Tietämättömyys ja luulo, paha tahtokin yhdistettynä itsevarmuuteen ovat tämän sotkun ja sähläyksen sylttytehtaiden rakennuspuut.

Pitkäjänteisyys ja johdonmukaisuus ovat tipotiessään. Hallituspuolueet ovat tehneet perusvirheen siinä, että tällainen kokonaisuus on valmisteltu vain hallituksen ei koko eduskunnan siis myös opposition edustajien toimesta. Tämä ei ole ollut fantastista.

Ajatuksen väärtti olisi arvioida tämän päivän tiedon perusteella  sellaisen ei kovin suositeltavan menetelmän - hienosti sanottuna kontrafaktuaalisen ajatusluupin kautta tilannettamme. ( Kontrafaktuaalinen tarkoittaa sitä, että miten olisi, jos olisi tehty toisin.) Tarkoitan nyt Paras-hankkeen aikaisia päätöksiä. Kuten täällä varmasti hyvin muistetaan, olimme valmistelleet saaristo-kaupungin perustamista. Valmistelussa mukana olivat Nykyisen Naantaliin liittyneiden kuntien ja kunnanosia lisäksi Askainen, Lemu ja Masku. Jos hanke olis toteutunut, saaristokaupunki olisi nyt turvassa emmekä me sen paremmin kuin Naantalia kuin nykyisen Maskunkaan alueella joutuisi taistelemaan tuon maagisen 20.000 asukkaan rajan kanssa.

Mutta niin ei ole ja me suurella todennäköisyydellä joudumme käymään koko Turun seutua koskevan selvitysmenettelyn läpi ja siinä vaiheessa sitten selviää todelliset vaihtoehtomme. Pakkoliitoksia ei tehdä, se on selvää, mutta mihin soteuudistus voisi johtaa, sitä emme varmuudella tiedä. Oma veikkaukseni on, että Naantalin saaristoisuus otetaan huomioon ja riman heiluen saamme hoitaa perustason sotepalvelumme itse. 

Naantali ei ole liittymässä Turkuun ei muihinkaan naapureihinsa. Naantali ei ole koskaan havitellut alueita itseensä liitettäväksi. Mutta olemme aina puolustaneet asukkaiden oikeutta valita vapaasti asuinpaikkansa ja elämän tapansa. Uskomme tämän parhaiten toteutuvan yhteistyössä, jonka olemme synnyttäneet Kanta Naantalin ja saaristo ja saaristonosakuntien kanssa. Kantanaantalilaiset ovat suostuneet taakanjakoon hyvien saaristolaisnaapuriemme kanssa. Kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta ja keksiväistä yhteenkuuluvatta korostaen olemme kaikki naantalilaisia, mutta alueellisesti pitäjiemme ja kyliemme asukkaita. sellainen erilaisuus on voimavaramme.

Mikko Rönnholm


TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!