Työväenyhdistyksen säätiö -
Blogi ja kirjoituksia
USA on yritys – Suomi ei ole myytävänä
Rana Foroohar todistaa, että USA on yritys, pitää paikkaansa ja että äänestäjillä on selvä näkemys, että raha on tärkein arvo: Yhdysvalloista on tullut oman menestyksensä uhri. Pelkään, että olemme myös…
Lue lisääIsän työmaa – Isänmaa
Urheilu ja isän työmaa Pitää käyttäytyä ihmisiksi. Lapsi ohjataan ja kasvatetaan. Lapsen mielestä komennetaan ja kielletään. Oma vahaiskokemukseni oli suuttumus siitä, etten saanut omaa taskulamppuani käyttää omien halujeni mukaan –…
Lue lisääKultaranta valmistui – Hyvä homma!
Kultarannan suurremontti valmistui. 52,5 M€ “Hanke toteutettiin projektinjohtourakkamallilla. Rakennushankkeen pääurakoitsija oli Rakennustoimisto Laamo Oy. Laamon tärkeimpinä aliurakoitsijoina hankkeessa toimivat” Onnea oman kylän pojille! Tasavala palaa normaalin päiväjärjestykseen kesän osalta,…
Lue lisääSuomalaiset tietävät enemmän
Trumpin voitto on paljastava; Nyt kehtaa olla oikeistolainen ja nyt voi kertoa tietäneensä, että näin tässä käy, kun ei ymmärretä kansaa. Aamutelkkarissa puhisi intoa katolinen konservatiivi Timo Soini, joka vertasi…
Lue lisääRauhan tekijöitäkin on syytä muistaa
Trapissa muistellaan kirjan ja kokemuksen kautta rauhantekijää Martti Ahtisaarta. Ahtisaaren ahvenet Ekrem Kallduran ravintolassa on hieno yhdistelmä täydentämään tunnelmaan ensi viikolla presidentin muistomerkin paljastamisviikolla. Tavataan Trapissa – Ei huonoa ajankäyttöä…
Lue lisääPoliittisia arvioita tarvitaan – paras asiantuntemus on populisteilla
USA:n presidentin vaaleja analysoidaan ahkerasti ja aiheesta. Jokaiseen projektiin kuuluu jälkiarviot, joissa aika usein on tapana tuomita syyttömät ja palkita syylliset. Sen kaltaista tässäkin on ja tavallinen vastaan tulijan kommentti…
Lue lisääPimeä aamu !
Kaikki merkit näyttävät punaista eli USA on siirtymässä oikealle. 80-90 prosentin todennäköisyydellä Donald Trump on seuraava USA:n presidentti ja kongressi ja senaattikin menevät republikaaneille nekin. Me pienet täällä raukoilla…
Lue lisääTrump on uhka – Harris mahdollisuus
Trump on rauhanpuolella puheissaan. Taustana tälle on tietenkin se, etteivät amerikkalaiset tykkää rahan tuhlaamisesta sotiin, kuten grafiikka kertoo. Ukrainan asiaan viitta Gideon Rachmanin kolumnin otsikko ja mieleen tulee tietenkin…
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- …
- 249
- Seuraava »






















