Työväenyhdistyksen säätiö -
Blogi ja kirjoituksia
Kalevi Nummmisen muistoa kunnioittaen
IVO:n lauhdevoimalaitokset muutettiin 1980-luvulla tuottamaan lämpöä sähkön lisäksi. Tämä tapahtui Kalevi Nummisen ollessa yhtiön pääjohtajana. Lahjakas Turusta kotoisin oleva nuori diplomi-insinööri aloitti uransa Naantali ykkösen automaatiosuunnittelijana. Kalevi Nummisen aikana Naantalin…
Lue lisääTyötä ei tehdä vain veroja varten
Sixten Korkman lopettaa HS:n 4.4.205 kolumninsa Onko elvytys vasemmistolaisuutta ajankohtaiseen juttuun Tai ovatko poliittiset erot pohjoismaissa hämäriä tältäkin osin? Vuosia sitten (vuonna 2007) kuulin kerrottavan anekdootin, jonka mukaan media oli…
Lue lisääJuha Takanen: Ideologista yksityistämistä
EI IDEOLOGISELTA POHJALTA OLEN SEURANNUT ESITYSLISTALLA OLEVIA KAHTA ASIAA JOTKA NIVOUTUVAT YHTEEN, JONKIN AIKAA JA SIIS KÄSITTELEN NIITÄ MYÖS YHTÄ AIKAA. MIELESTÄNI NÄMÄ KAKSI ASIAA OVAT PAISUNEET KUIN PULLATAIKINA, ENSIN…
Lue lisääSirpa Hagsberg: Elämän ehtoo inhimillisesti tarkoituksenmukaisessa paikassa
Olemme hyväksymässä Naantalin ikääntymispoliittista suunnitelmaa, joka ulottuu vuoteen 2020. Vanhuspalvelulain edellyttämä suunnitelma toimenpideohjelmineen on laadittu asiantuntevasti ja kattavasti. Suunnitelman mukaan Naantalin vanhuspolitiikassa korostetaan aktiivista vanhuskäsitystä, joka perustuu ikääntyvien omiin voimavaroihin,…
Lue lisääViisaat virkamiehet
Suomen arvostetuimpiin virkamiehiin on jo vuosikymmenet kuulunut kansliapäällikkö Erkki Virtanen. Hän oli veljensä tyttären Minna Ylikännön kutsusta esitelmöimässä Liedossa sosialidemokraattisen yhdistyksen juhlassa. Kuulemisen arvoista tekstiä. Mutta kuuleminen on hyödytöntä, ellei…
Lue lisääKansainvälinen onnellisuuspäivä on tänään 20.3.2015
Aurinko pimenee ja siitä mieleeni tulikin, että meidän koulun kympin tyttö Leena Vauhti Virtanen oli koulujen välisessä tietokilpailussa ja arvasi, että auringon pimennys on silloin, kun aurinko on kuun ja…
Lue lisääNallen ei-vaalikirja
Kyseessä ei ole Wahlroosin vaalikirja. Teos ei käsittele Suomen talouspolitiikkaa muuten kuin välillisesti. Jo käsikirjoituksen englannin kieli viittaa siihen, että Wahlroos pyrkii mukaan kansainväliseen debattiin.Annamari Sipilä Hs Yritin FT:stä löytää…
Lue lisääStrategian tekeminen
Meidän jälkemme vedenpaisumus– jattelu on yksinkertainen tapa hukuttaa tulevat murheet.Mutta ei sellaine silmien sulkeminenkaan, joak on tavanomaista, ole paljon kumempaa.Warren Buffet on kärsivällinen, kurinalainen ja rationaalinen. Hän on menestynyt.Olisikohan siinä…
Lue lisää- « Edellinen
- 1
- …
- 228
- 229
- 230
- 231
- 232
- …
- 252
- Seuraava »



















