TP Sauli Niinistön puhe

Jokainen lukee ja näkee niin kuin haluaa. Voi olla niinkin, että sanojat ja kirjoittajat puhuvat moniselitteisesti tarkoituksella. Sitten moni voi olla samaa mieltä valitsemalla ne kohdat, jotka itselle sopii. Kommentoin tässä TP Sauli Niinistön puhetta ja vähän siihen liittyviä muita kommentteja

 

 Uusi maailmanjärjestys on muokkautumassa. Sen lopputulosta on vaikea ennustaa, mutta varmaa on, että se on parasta kohdata osana suurempaa yhteisöä. Olkoon se meillekin Eurooppa.

 

 Oikein ja kohtuullista. Niin se on ollut. Tänään oli kuitenkin mielenkiintoine uutinen 50 vuoden takaa, kun Saksan liittokansleri  Konrad Adenauer oli vastustanut pohjoismaiden liittymistä EU:n peläten niiden tuovan kuten britti-labourinkin sosialismia mukanaan.

 

Euroopan unioni ei suinkaan ole virheetön. Euroalueella on ollut ongelmia suureksi vahingoksi asti ja jälkikäteen on vaikea käsittää, miten terveen taloudenpidon järki on voinut täysin unohtua niin politiikan kuin rahoitusmarkkinoiden toimissa. Liian velan ottajia on moitittu, mutta yhtä moitittavaa on ollut liian velan antaminen.

Niin se on vanhan sanonnan mukaan, ettei se ole hullu, joka ottaa, vaan se joka antaa. Mutta assosiaatio, että EU yhteisönä  olisi toiminut näin, ei tee oikeutta Euroopan Unionille.
 
Kyllä ne ovat olleet itsenäiset jäsenmaat ja jäsenmaissa yksityiset itsenäiset rahalaitokset, itselliset ihmiset ja itsekkäät sijoittajat, jotka ovat velkaantuneet  ja siten aiheuttaneet jäsenmaiden velkaantumista.
Sitä on tukenut myös alhaisen verotuksen ihannointi. Näin on syntynyt eurokriisi, josta markkinavoimat ovat peloillaan tai ahneuksillaan tehnyt pahemman ja jota hoitamaan ovat joutuneet syyttömät ihan kuten missä tahansa epäonnistuneessa projektissa. Ja korjaamiseen on lähdetty suuremman vahingon estämiseksi; siitä tietenkin on tullut lunta tupaan. 

En kiistä, etteikö voisi väittää, että houkutusta lisäsi euroalueen - ei päätetty eikä säädetty eikä  luvattu, vaan rahoittajien silmissä syntynyt korkea uskottavuus ja riskittömältä näyttänyt ansaintamahdollisuus. Mutta tämä on ei ole lähelläkään kuoleman syntiä.

 

Minusta on oikein, että Suomi on nostanut ääntään ja johdonmukaisesti edellyttänyt käyttäytymistä, joka palauttaisi keskinäisen luottamuksen. Siitä euroalueen tulevaisuudessa on kysymys. Eikä olisi pahitteeksi vaikka taas naulattaisiin teesejä, tällä kertaa Brysselin oveen ja hyvän hallinnon edistämiseksi. Sopimuksiakin voidaan tarkastella, mutta muutokset eivät voi lähteä yksittäisen jäsenmaan tarpeista vaan kokonaisuuden edusta.

Martin Lutherin teesiin viittaaminen on puhutteleva ja sitä lainataan, kuten Riitta Monto tänään TS:ssä.  Muistettakoon kenelle Lutherin teesit oli osoitettu: Paaville ja hänen katoliselle kirkolle, joka puhui munkkilatinaa ja pitii kansaa kurissa ja kurjuudessa. Sen instituution mielettömyydestä kärsitään ehkäisyn ja abortin vastustuksen muodossa vieläkin.
Tästä mielikuvasta  taas EU saa rasittavan  leiman, joka ei tee oikeutta itsenäisten valtioiden liitolle, jossa päätöksiä tehdään kansaa ja kansan viestejä jopa yliherkällä korvalla kuunnellen.
Kuten viime päivien tapahtumat osoittavat. Tähän kohtaan sen sijaan olisi voinut perustellusti liittää TP:n Suomen eduskunnalle annetut ohjeet:

 Ajat muuttuvat ja niiden mukana myös ongelmat ja tekemisen tarpeet. Mutta samaa on se, että on oltava tahtoa, vaikka mennä läpi harmaan kiven, kun asiamme sen vaatii. Tätä teiltä nyt odotetaan, koska tekemättä ei voi jättää.

Tekemättä jättämine on ollut EU.n erityisesti sen päämiesten neuvoston suurin virhe,

Sen sijaan siinä TP osui oikeaan, kun sanoi, ettei muutokset voi lähteä yksittäisen jäsenmaan tarpeesta , vaan kokonaisuuden edusta.

 

Eurooppalaiset ovat nyt valinkauhassa. Enää ei riitä pelkästään tuudittautuminen upeaan, ennen niin ylivertaiseen läntiseen perinteeseen. Jafetin aika on ohi. Toisenlaisista perinteistä tulee nyt kuusi miljardia ihmistä, jotka hekin, oikeutetusti, hakevat hyvinvointia. Näitä kulttuureja on hyvä oppia ymmärtämään, kun keskinäinen riippuvuus ja kanssakäymisen tarve yhä kasvaa.

EU:n ulkosuhteissa Suomella on tärkeä työsarka. Se on Euroopan ja Venäjän yhteys, jossa on paljon parannettavaa. Suomen aloite Pohjoisen ulottuvuuden ohjelmasta oli onnistunut, ja on hyvä, ettei sitä päästetty hyytymään. Onnistunut se on ollut konkreettisesti, Itämeren asia on edennyt. Onnistunut se on ollut myös toimintamallina, venäläiset ovat aidosti mukana, kun yhdessä sovitaan ohjelmasta. Jatkossa arktinen yhteys nousee yhä tärkeämmäksi. On syytä pohtia, miten Pohjoisen ulottuvuuden hyviä kokemuksia tai sen tavoitteita voidaan hyödyntää tai suorastaan liittää arktiseen toimintaan.

Oikein selvää puhetta tuo maailman kokonaisuuden hahmottamisen tarpeen tärkeys.

Ajankohtaiseksi nousee loppuosan EU-politiikan suunnan painotus. Pohjoisen ulottuvuudella, Pohjoismailla, Venäjällä ja arktisella yhteistyöllä on tärkeä asema Suomen ja EU:n kannalta.

Mutta arvaapa Herra TP mitä
:
Juuri perjantaina 8.2.2013 helmikuuta EU:n  rajat ylittävästä yhteistyöstä leikattiin, kun Suomi ja muut itseään parempana pitävät maat pienensivät  EU:n budjetista siksi, että David Cameron omiin tory-tarpeisiinsa sitä vaati,  ja siksi että se sopi omista saksalaisista CDU- tarpeista lähtien Angela Merkelille,  ja siksi että Suomen Jyrki Kataisella  konservatiiviyhteistyö maataloustarpeineen oli ylitse muiden.
Tähänkin kohtaan teesin poikanen olisi paikallaan.

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!