Sata vuotta ja vähän muuta

Franckenkalenteri2011918tammikuu20180120.jpg

Mikko Rönnholmin Puhe valtuuston vuosijuhlassa 20.1.2018

Menneisyyden hallinnasta on tarkoitus puhua myöhemmin, mutta aloitan tänään vuonna 2005 nappiin osuneesta tulevaisuuden ennustamisesta: Oili Vainio runoili tuolloin seuraavasti:

Keviaäste hänelt askel käve.
Hykyki ol salaperäne.S
Silmät ko tähret tuikki
ään pehmepi, ilme muikki

Koko kylä sen ties,
rakastunu on toi miäs!

Onnea Vilhelmille  ja Saaralle. Kaupunginhallituksen pöydän ympärille ei perimätiedon mukaan ole aikaisemmin kihlauduttu. Historian siivet suhisevat ja samalla tulee todistetuksi, että saman pöydän ympärillä istuvia voi sietää eikä kaikkia rajoja pidä sulkea!

Menneisyyden hallinnan yrityksen aloitan isoisän olkihatun tarinan johdattelemana. Kiipesin taas kerran ullakolle ja jotain sieltä etsin ja löysin tämän Annotations Kalender No 96 / 1918.

Muistiinpanokalenterin pitäjä on kaupunginvaltuuston puheenjohtajanakin pitkään toiminut kauppias Atte Franck.

Kalenteri kertoo: 100 vuotta sitten 20 päivänä tammikuuta oli 12 astetta pakkasta ja illalla alkoi pyryttää. Kaivohuoneella pidettiin Topelius juhlat.

Silloin 14.1.1918 oli kulunut Topeliuksen syntymästä 100 vuotta. Kalenteri ei kerro juhlasta tarkemmin, mutta ehkä joku siellä joku luki hänen 1875 kirjoittamaa maamme kirjan kuvausta Naantalista:

”Suomea  ei ole hemmoteltu suurkaupungeilla. Suurimmatkin täkäläiset kaupungit olisivat muissa maissa pikkukaupunkeja, mutta Suomenkin oloissa Naantali on pieni kaupunki. Turun rinnalla Naantalille on käynyt niin kuin aina käy köyhälle rikkaan rinnalla. Se, jolla paljon on, saa entistä enemmän, mutta se, jolla on vain vähän, menettää senkin vähän, mitä sillä on.”

Ehkäpä tätäkin kirjaviisautta kannattaa miettiä.

Topelius kuoli 1898, samana vuonna isäni Armas Rönnholm syntyi. Tuolta vintin kätköistä löysin hänen jäämistöstään sadan vuoden takaisen dokumentin.

Työmies Armas Rönnholm oli maksanut taksoituksen määräämän 22 markan veron 1917 jouluaattona.

Hänen vero oli tuolloin n. 0,5 promillea kokonaisveroista. puolivuosisataa myöhemmin, kun olin ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani, oli maksamani kunnallisvero suhteellisesti samalla tasolla ja arvatkaapa miten on nyt? Se on edelleen samalla tasolla, tuolla puolen promillen paikkeilla.
Sadan vuoden takainen kaupungin kokonaisvero nyky rahaksi muutettuna on saman suuruinen kuin maksamani edellisen vuoden vero oli.
Maailman, Suomen ja Naantalin kehitys näkyy elämässämme. Kaupungin kunnallisverokertymä on kasvanut lähes 1.400 kertaiseksi. Tästä selittää yhden osan 20 kertaiseksi kasvanut asukasluku muut osat ansiotason noususta ja verotuksen kiristymisestä. Isäni jouti tekemään viikon töitä maksaakseen veronsa, me teemme taas pari kuukautta kuntaveron maksun aikaansaamiseksi.

Vanha opetus poliittiselle puhujalle,

jolta juttua tulee, vaikka ajatus olisikin jo kauan olut katkoksissa, että ei kellon katsominen ole huolestuttavaa, vaan kalenterin kaivaminen. Nykyaikana nämä vempaimet ovat samassa paketissa, joten tunnusmerkistö ei ole niin selvä.  Sen sijaan puhumista harjoittaneena uskon enemmän lauluntekijä Junnu Vainion ohjeeseen: Sen näkee naamasta.
Enkä ole sokea, mutta siitä huolimatta kerron vielä, että on ollut melkoinen rikkaus istua kohta viiden vuosikymmenen ajan valtuustossa niin monenlaisten ihmisten kanssa. 49 vuotta sitten valtuustossa oli kaksi sisällissodan käynyttä ja suurin osa miehistä oli viimeisten sotien veteraaneja.

Vieläkin silmissäni vilahtelevat henkilöt ja heidän tarinansa. Kanssakäymiset kasvattivat ja opettivat ymmärtämään, suhteellisuuden taju kasvoi. Naamasta oppi näkemään, ollaanko maan pinnalla. 
Yhtälailla on rikkaus, että matkan varrella on saanut nähdä uusia tulijoita, jotka ovat aikaan saaneet ajattelemisen aihetta ja muutoksia. Se on luottamushenkilöjärjestelmän vahvuus ja kehittymisen edellytys.
Paljasjalkaisena naantalilaisena olen tullut vakuuttuneeksi, että on Naantalin onni, että meillä on muualta tulleita mukana joukoissamme.

Ja sitten uskon tunnustus: uskon dialektiikkaan: Teesi saa antiteesin ja siitä syntyy synteesi.


Ja lopuksi Markku Heikkilän viisaus:

Ihmiset unhotta
mitä Sää olet tehny.
ihmiset unhotta
mitä Sää olet sanonu
Mut ihmiset
ei ikä unhota
mimmossi tuntei Sää
olet heis herättäny

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!