Mikko Rönnholmin Puhe valtuuston
vuosijuhlassa 20.1.2018
Menneisyyden hallinnasta on tarkoitus puhua myöhemmin, mutta
aloitan tänään vuonna 2005 nappiin osuneesta tulevaisuuden ennustamisesta: Oili
Vainio runoili tuolloin seuraavasti:
Keviaäste hänelt askel käve.
Hykyki ol salaperäne.S
Silmät ko tähret tuikki
ään pehmepi, ilme muikki
Koko kylä sen ties,
rakastunu on toi miäs!
Onnea Vilhelmille ja Saaralle. Kaupunginhallituksen pöydän
ympärille ei perimätiedon mukaan ole aikaisemmin kihlauduttu. Historian siivet
suhisevat ja samalla tulee todistetuksi, että saman pöydän ympärillä istuvia
voi sietää eikä kaikkia rajoja pidä sulkea!
Menneisyyden
hallinnan yrityksen aloitan isoisän olkihatun tarinan johdattelemana. Kiipesin
taas kerran ullakolle ja jotain sieltä etsin ja löysin tämän Annotations
Kalender No 96 / 1918.
Muistiinpanokalenterin pitäjä on kaupunginvaltuuston puheenjohtajanakin pitkään
toiminut kauppias Atte Franck.
Kalenteri kertoo: 100 vuotta sitten 20 päivänä tammikuuta
oli 12 astetta pakkasta ja illalla alkoi pyryttää. Kaivohuoneella pidettiin Topelius
juhlat.
Silloin 14.1.1918 oli kulunut Topeliuksen syntymästä 100 vuotta.
Kalenteri ei kerro juhlasta tarkemmin, mutta ehkä joku siellä joku luki hänen
1875 kirjoittamaa maamme kirjan kuvausta Naantalista:
”Suomea ei ole
hemmoteltu suurkaupungeilla. Suurimmatkin täkäläiset kaupungit olisivat muissa
maissa pikkukaupunkeja, mutta Suomenkin oloissa Naantali on pieni kaupunki. Turun
rinnalla Naantalille on käynyt niin kuin aina käy köyhälle rikkaan rinnalla.
Se, jolla paljon on, saa entistä enemmän, mutta se, jolla on vain vähän,
menettää senkin vähän, mitä sillä on.”
Ehkäpä tätäkin kirjaviisautta kannattaa miettiä.
Topelius kuoli 1898, samana vuonna isäni Armas Rönnholm syntyi. Tuolta vintin
kätköistä löysin hänen jäämistöstään sadan vuoden takaisen dokumentin.
Työmies
Armas Rönnholm oli maksanut taksoituksen määräämän 22 markan veron 1917
jouluaattona.
Hänen vero oli tuolloin n. 0,5 promillea kokonaisveroista. puolivuosisataa
myöhemmin, kun olin ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani, oli maksamani
kunnallisvero suhteellisesti samalla tasolla ja arvatkaapa miten on nyt? Se on
edelleen samalla tasolla, tuolla puolen promillen paikkeilla.
Sadan vuoden takainen kaupungin
kokonaisvero nyky rahaksi muutettuna on saman suuruinen kuin maksamani edellisen
vuoden vero oli.
Maailman, Suomen ja Naantalin kehitys
näkyy elämässämme. Kaupungin kunnallisverokertymä on kasvanut lähes 1.400 kertaiseksi. Tästä selittää yhden osan 20
kertaiseksi kasvanut asukasluku muut osat ansiotason noususta ja verotuksen kiristymisestä.
Isäni jouti tekemään viikon töitä maksaakseen veronsa, me teemme taas pari
kuukautta kuntaveron maksun aikaansaamiseksi.
Vanha opetus poliittiselle puhujalle,
jolta juttua tulee,
vaikka ajatus olisikin jo kauan olut katkoksissa, että ei kellon katsominen ole
huolestuttavaa, vaan kalenterin kaivaminen. Nykyaikana nämä vempaimet ovat
samassa paketissa, joten tunnusmerkistö ei ole niin selvä. Sen sijaan puhumista harjoittaneena uskon
enemmän lauluntekijä Junnu Vainion ohjeeseen: Sen näkee naamasta.
Enkä ole sokea, mutta siitä huolimatta kerron vielä, että on ollut melkoinen
rikkaus istua kohta viiden vuosikymmenen ajan valtuustossa niin monenlaisten
ihmisten kanssa. 49 vuotta sitten valtuustossa oli kaksi sisällissodan käynyttä
ja suurin osa miehistä oli viimeisten sotien veteraaneja.
Vieläkin silmissäni vilahtelevat henkilöt ja heidän tarinansa. Kanssakäymiset
kasvattivat ja opettivat ymmärtämään, suhteellisuuden taju kasvoi. Naamasta
oppi näkemään, ollaanko maan pinnalla.
Yhtälailla on rikkaus, että matkan varrella on saanut nähdä uusia tulijoita,
jotka ovat aikaan saaneet ajattelemisen aihetta ja muutoksia. Se on luottamushenkilöjärjestelmän vahvuus ja
kehittymisen edellytys.
Paljasjalkaisena naantalilaisena olen tullut
vakuuttuneeksi, että on Naantalin onni, että meillä on muualta tulleita mukana
joukoissamme.
Ja sitten uskon tunnustus: uskon dialektiikkaan: Teesi saa antiteesin ja siitä
syntyy synteesi.
Ja lopuksi Markku Heikkilän viisaus:
Ihmiset unhotta
mitä Sää olet tehny.
ihmiset unhotta
mitä Sää olet sanonu
Mut ihmiset
ei ikä unhota
mimmossi tuntei Sää
olet heis herättäny
