Sakari Knuuttila on tosissaan

SakariKnuuttilaTalviiltojentarinoita20141229.jpg

Sakari Knuuttila oli tullut vasemmistovyöryn mukana eduskuntaan vuonna 1966 ja oli jo  hänen tutustuessani vuonna 1979 saanut edustajatovereiden keskuudessa maineen oman tien kulkijana. Pari vaalikautta Sakarin edustajatoverina ollessa opin tuntemaan hänet periaatteen miehenä: Raittius ja kristillisyys vasemmistolaisuuteen yhdistettynä tekivät hänestä itsenäisen, etäisenkin oman tien kulkijan. Hän ei juurikaan taustoistaan kertonut ja niinpä olinkin  mielenkiinnolla avaamassa kirjaa saadakseni tarkempaa tietoa  hänen lähtökohtiinsa. Voin yhtyä Keskisuomalaisen Lasse Kankaan kirja-arvioon, jossa hän toivoi tarkempaa kertomusta puoluekannan muodostuksesta:

Porvarillisen kodin poika pääsi oppikouluun, IKL:n kansanedustajan Hilja Riipisen johtamaan Lapuan yhteiskouluun. Knuuttila kuvaa eloisasti lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Tie vei Tampereen teknillisen opiston kautta tiepiirin insinööriksi Jyväskylään.

Lukija jää kaipaamaan perusteellisempaa analyysia niistä tekijöistä, jotka muokkasivat nuoresta miehestä vakaumuksellisen sosiaalidemokraatin. Sama koskee kansanedustajuutta. Jonkin verran enemmän olisi ollut paikallaan kertoa ehdokkaaksi asettumisesta ja kampanjasta ennen vuoden 1966 vaaleja. Kirjan mukaan tie- ja vesirakennuslaitoksen Keski-Suomen piirin teiden kunnossapidon toimialapäällikkö Knuuttilasta yksikertaisesti vain tuli kansanedustaja sosiaalidemokratian voimakkaan myötätuulen siivittämänä.

Kirjan yhdessä kohdassa Sakari toteaa, että pienetkin asiat voivat vaikuttaa ajatteluun ja mainitsee, että hän 17 vuotiaana oli vesomassa radanvartta ja huomasi maassa olevan Suomen Sosialidemokraatti lehden .

”Tutkin sitä ja huomasin pienen uutisen, että sosialidemokraatit haluavat avata korkeakouluihin pääsyn  myös ammattikoulutietä. Olin käynyt keskikoulun ja tarkoitukseni oli opiskella teknisessä opistossa, josta oli vain rajoitettu pääsy eteenpäin. Tämä uutinen madalsi kummasti kynnystä sosialidemokraattisen, minulle kuitenkin melko vieraan, aatteen suuntaan.”

Sakari Knnuuttilalle oli ominaista muodostaa oma ajatuksensa, josta hän voimakkaasti piti kiinni.  Siitä esimerkkinä on hänen Kekkosen jatkokauden pituuteen ottama ryhmän kannasta poikkeava kanta. Ehkä hänellä oli muitakin syitä, joista hän ei kerro ja voi olla, että hän myös halusi profiloitua.

Sakari Knuuttilan kanssa oli liikennevaliokunnassa. Hänellä taustansa vuoksi ja kokemuksen perusteella oli ryhmän johtajan vahva asema. Ei hän aina oikein meidän muiden ajatuksista välittänyt ja ehkä vähän loukkaantuikin, kun me joissakin asioissa haluttiin muutoksia. Omaksi ansiokseen hän laskee suojakadun muuttamisen pihakaduksi. Ehkäpä vain itse muistan asian hieman toisin eli siten, että Porvoon Kaj Bärlundin ja minun Naantali kokemukset sekä kansainväliset esimerkit viitoittivat lain nykyiseen suuntaan. Voi tietenkin olla, ettemme ilman Sakaria olisi saaneet sille tukea porvarilliselta maaseutua edustavilta tahoilta.

Toinen vakavampi juttu oli suuressa valiokunnassa rattijuoppouden promilleraja-asiassa. Kun asetelma oli tiukka ja Sakarin intohimoinen nollarajan kannattaja, niin jouduimme aika hankalaan tilanteeseen, kun hän ei millään tahtonut hyväksyä, että raittiusmies Niilo Hämäläinen äänesti nykyisen promillerajan puolesta ratkaisten asian.
Sillä hetkellä oli Sakari Knuuttilan demokratian kunnioitus kovalla koetuksella.

Sakari Knuuttila on insinööri, eihän siinnä mitään pahaa ole. Enkä pidä mahdottomaan vaikka hänkin olisi esikuvana kun puhutaan ratakiskon taipuvan ennen insinööriä. Sellaista henkilö voi kunnioittaa ja aivan varmasti se myös antaa monille hyvän aiheen äänestää uudelleen ja uudelleen periaatteen miestä. Seitsemät vaalit on kova suoritus.

Kirjan mukaan myös hänen ansioistaan on monet asiat saatu liikkeelle ja toteutukseen. Hän kontaktiverkkonsa on ollut mahtava ja tehtävien kirjo laaja.

Sakari oli asiantuntijaedustajia, josta ei koskaan tullut ministeriä. Omapäisyys voi olla yksi tekijä ja ehkäpä hän ei myöskään ollut kaveri tärkeille tovereille. Voi olla, että näin oli oikein ja kohtuullista.
Häneltä ei kuitenkaan itseluottamusta puutunut. Siitä on hyvä esimerkki presidenttiehdokkuuden tavoittelu Kalevi Sorsan ja Martti Ahtisaaren kanssa kilpaillen. Sakarin heikkoutena pidettiin hänen puutteellista Ruotsin kielen taitoa. Lohkaisin tuohon lieventävänä tekijänä, ettei se ole hänen suurin heikkoutensa. Murjaisu hauskuutti kuulijoita, mutta ei se fiksu ollut. Hän oli Suomen suurimman sd-yhdistyksen, Jyväskylän Työväenyhdistyksen tehtävään asettama ja ehdokkuus on aina kunnioitettava teko demokratian puolesta.

Vaikka ulkomaan matkoista oli ehkä merkitystään enemmän kuvauksia, on kirja ennen muuta hyvä kokonaiskuvauskuvaus eduskuntatyöstä. Se on ajallinen kertomus hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisesta; 1966 -1991 oli kasvun aikaa, jolloin monipuolista hyvää voitiin tehdä ilman suuria taloudellisia rajoituksia. Ei ole ihme, ettei Sakari Knuuttilan johtamasta pankkivaliokunnasta ollut kykyä eikä keinoja pitämään säännöstelystä irtaantuvan toimialan kehitys hallinnassa.

Sakari Knuuttila kirja on kuvaus asiaansa ja itseensä uskovasta  ahkerasta ja isänmaallisesta rakentajasta. mr

Sakari Knuuttila Wikipediassa

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!