Pohdiskelu probleemana

Pohdiskelen tässä, miten pohdiskelu sopii kansanedustajalle ja eduskuntavaaliehdokkaalle.
Pohdiskelu sopii hyvin ja luo lisäarvoa niille, joitten juttuja luetaan ja toistetaan ja taas toistetaan ja arvioidaan. Esimerkiksi Mauno Koivisto pystyi fundeerauksellaan vakuuttamaan suomalaiset.
Mutta päästäkseen sellaiseen asemaan täytyy herättää kuulijat ensin ehkä ärsyttämällä ehkäpä jollakin epätavallisella tavalla tai olemalla todellinen vaihtoehto esimerkiksi instituutiolle nimeltä UKK.

Luopuessaan piispanvirasta Ilkka Kantolan näkyvyys ja huomioarvo olivat parhaimmillaan. Nyt kansanedustajana hänen kokemuksensa on karttunut ja monipuolistunut eikä hänen peruskoulutuksensa ole mihinkään hävinnyt. Hänellä on sanottavaa sekä päivänpolttaviin, että filosofisempiin kysymyksiin. Mutta saako hän vastakaikua?

Pyhäpäivän ratoksi kirkon kellojen soidessa lainaan hänen blokistaan yhden ja viikkoviestistä toisen pätkän ihan vaan mietittäväksi tietoisena siitä, että tämäkin juttu on liian pitkä keskimääräiselle ( alle 2 min)  sivuillamme kävijälle.

Eduskunnan kyselytunnilla 4.9.2014 oli hätkähdyttävää kuulla miten sekä pääministeri että valtiovarainministeri myönsivät, ettei hallituksen budjettiesitys ole oikeudenmukainen. Kun kyseessä on kahden suurimman hallituspuolueen ministerien erikseen esittämä arvio, on pakko kysyä, miksi he ovat suostuneet tinkimään oikeudenmukaisuudesta. Mikä esti heitä tekemästä oikeudenmukaista budjettiesitystä?

....

Onko nyt kyse siitä, että oikeudenmukaisuuden käsitettä käytetään jossakin muussa merkityksessä kuin mitä käsitteellä yleisesti tarkoitetaan? Onko lausuttujen arvioiden takana ajatus, että oikeudenmukainen budjettiesitys olisi sellainen, johon kaikki kansalaiset olisivat tyytyväisiä? Tämä tarkoittaisi väistämättä sitä, ettei ainakaan niukkuuden aikana olisi edes periaatteessa mahdollista tehdä oikeudenmukaisia budjettiesityksiä. Hallitus joutuisi niukkuuden aikana ottamaan lähtökohdakseen myöntymisen siihen, että kun rahasta on puutetta, tingitään oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuus olisi tällöin vain hyvien aikojen ja nousevien taloussuhdanteiden aikana toteutettava arvopäämäärä. Toivottavasti tästä ei ole kysymys

....

Kysymys oikeudenmukaisuuden sisällöstä monimutkaistuu entisestään, kun asiaa tarkastelleen yli sukupolvien rajojen ja otetaan huomioon politiikan tulevat vaikutukset pidemmän ajan kuluessa. Parhaillaan käytävät neuvottelut eläkeratkaisusta koskettavat tätä asiaa. Miten rakennetaan sellainen eläkejärjestelmä, joka perustuu sukupolvisopimukseen, jossa otetaan huomioon tulevien ikäryhmien eläkkeiden turvaaminen ja kohtuullinen maksurasitus. Miten otetaan huomioon työn erilainen kuormittavuus eri ammateissa? Toinen ylisukupolvinen oikeudenmukaisuuden kysymys avautuu kestävän ympäristön ja ilmaston varjelemisesta politiikan keinoin. Politiikan tulee kyetä turvaamaan myös tulevien sukupolvien mahdollisuus elämään. Uskon että tämän oikeudenmukaisuuden tavoittelussa entistä tärkeämmäksi tulee kohtuullisuuden asettaminen keskeiselle sijalle kestävän kehityksen politiikassa. Uskon että tulevaisuuteen ulottuvaa oikeudenmukaisuutta ei voida jatkossa rakentaa ilman vahvempaa ymmärrystä kohtuullisuuden välttämättömyydestä. Bloki 4.9.2014

Kirkko ja valtio

Turusta kiirehdin Helsinkiin Hakaniemeen työväentalolle Poliittisen historian klubin keskusteluihin. Matti Louekoski oli kutsunut minut mukaan pohtimaan kirkon ja valtion suhdetta ja sen mahdollisia kehittämistarpeita. Pari muuta keskustelijaa oli mukana alustamassa ja yleisökin oli innokkaasti mukana. Totesin ja oivalsin että kun Sdp on aikanaan julistanut uskonnon yksityisasiaksi ja vaatinut valtio ja kirkon eroa, niin tämän ajan kysymyksenasettelu on ehkä toinen. Uskonto on joka tapauksessa muutakin kuin yksityisasia, halusimme sitä tai emme. Uskonnolle on ominaista yhteisöllinen muoto, ellei sitä lailla kielletä.

Tänä päivänä voi kuitenkin kysyä, kuinka pitkään kirkon kannattaa pysyä julkisoikeudellisena yhteisönä, josta säädetään laajalti lain tasolla. Haluammeko jatkossakin eduskunnan päättävän siitä, että kaste on kirkon jäsenyyden ehto? Ja milloin olisi viisainta siirtää säädökset kirkon omaan säädöskokoelmaan ja ryhtyä ajattelemaan kirkkoa kolmannen sektorin toimijana (NGO, Non-Governmental-Organization) muiden uskonnollisten yhdyskuntien ja järjestöjen tapaan? Se aika ei ole nyt kun jäsenmäärä on vielä 75% tuntumassa, mutta luulen, että muutosta kohti mennään ja tähän olisi kirkon puolella hyvä valmistautua laajoin periaatteellisin pohdinnoin. Viikko viesti 11.9.2014

TUTUSTU KUNTAVAALI-
EHDOKKAISIIMME!